Viihde

Mainos

Tästä ei selviä kuivin silmin - Uusi dokumentti antaa äänen prinsessa Dianalle

Walesin prinsessan Diana Spencerin kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Diana menehtyi auto-onnettomuudessa Pariisissa elokuun 31. päivä 1997. Hän oli tuolloin vasta 36-vuotias. KUVA: Penny Tweedie / Alamy Stock Phot
Viihde 5.11.2017 7:00
Anna Humalamäki

Diana: Omin sanoin

**** Mitä uutta kerrottavaa kenelläkään voisi olla prinsessa Dianan elämästä? Kysymys tulee mieleen, kun luvassa on taas yksi aihetta käsittelevä dokumentti.

Prinsessan vaiheita Britannian hovissa on reposteltu lehtien sivuilla ja televisiossa uupumukseen asti. Monissa muisteloissa on kuitenkin yksi iso vika: Dianan oma näkemys asioista jää pimentoon. Nyt esitettävässä dokumentissa prinsessa pääsee itse kertomaan elämästään salaisilla, vuonna 1991 Kensingtonin palatsissa äänitetyillä haastattelunauhoilla.

Tästä tunteiden vuoristoradasta eivät herkimmät katsojat selviä kuivin silmin. Nauhoilla Diana muistelee onnetonta lapsuuttaan Althorpissa, kovia oppivuosiaan lehdistön armoilla ja rakkaudetonta avioliittoaan prinssi Charlesin kanssa. Kuinka hän suuttui huomattuaan häämatkalla miehensä ranteissa Camilla Parker Bowlesin lahjoittamat kalvosinnapit. Miten yksin hän jäi taistelussaan bulimiaa vastaan.

Kökköydet vältetty

Yhdysvaltalainen Tom Jennings on rakentanut tuoreen dokumenttinsa (2017) varmoin ottein. Luvassa ei ole taiteellista ilotulitusta, mutta genren kökköydet vältetään tyylikkäästi.

Katsoja ei joudu kärsimään turhasta spekulaatiosta tai mauttomasta paisuttelusta. Arkistokuvat ja -videot rytmittävät kerrontaa luontevasti ja piirtävät kuvan ujosta tytöstä, josta kasvaa rohkea maailmannainen.

Mitä uutta?

Entä tarjoaako dokumentti uutta tietoa? Tuskin ainakaan vannoutuneimmille Diana-faneille. Journalisti Andrew Morton on nimittäin laatinut samojen haastatteluiden pohjalta elämäkerran jo 1990-luvulla.

Ohjelma on silti katsomisen arvoinen juuri ainutlaatuisten ääninauhojen vuoksi.

Ei voi kuin hämmästellä, kuinka rauhallisesti Diana kertaa raskaita vaiheitaan. Kun hän kuvailee hääpäiväänsä "elämänsä kamalimmaksi", hän lausuu sanat niin eleettömästi, kuin kyseessä olisi mikä tahansa arkinen toteamus.

National Geographic sunnuntaina 5.11. klo 21.00

Tästä tunteiden vuoristoradasta eivät herkimmät katsojat selviä kuivin silmin.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Niin, eihän se ollut kuin prinsessa, ja rikas kuin mikä. Eihän tuhon tilanteeseen voi kukaan olla tyytyväinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monilla onkin vaivana kuivat silmät, varsinkin nyt lämmityskaudella. Ehkä dokumentti auttaa, vaikka eppäilen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kovin tuttu aihe on. Olin Mikkelissä armeijassa häiden aikaan, komppaniassa viimeisenä katsoin alakerran luentosalissa ainoana häät loppuun asti, oli oikein väritelkkari, joka komppaniassa ei vielä ollut. Vähän haistoin jo silloin 1981 palaneen käryä, että jotain hämminkiä tässä on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Voi Arto Nyberg minkä teit

Katsoit sitten vissiin eri Arto Nybergiä, kuin minä? AN ei missään puolustellut TM:ää, sanoi esim.: onko hyökkäys paras ... Lue lisää...
hevoseton poika

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image