Ruis­rock tarjosi var­hais­kes­ki-ikäis­tä nos­tal­giaa

Rockfestivaalien yleisön keski-iän nousu näkyi Ruisrockin elisissä pääesiintyjissä.

Rockfestivaalien yleisön keski-iän nousu näkyi Ruisrockin elisissä pääesiintyjissä. Sekä Pulp että Refused olivat suosionsa huipulla 1990-luvun puolivälissä, jolloin moni nykyisestä festivaaliyleisöstä koki ensimmäisiä festareitaan.

Joukossa lienee ollut silloin myös nykyinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka oli nyt katsomassa Pulpia ja kävi tapaamassa yhtyeen laulajaa Jarvis Cockeria.

Pulp kasasi Ruissalon keikkansa 1990-luvun alkupuolen tuotannon varaan. Kohta 50-vuotias laulaja Jarvis Cocker näytti entistäkin resuisemmalta, mutta oli vetreässä kunnossa. Laulu taipui kelvollisesti, ja viihdettä tarjosivat myös välispiikit, jossa välillä siteerattiin Eino Leinoa ja välillä vuoroin kehuttiin ja nälvittiin yleisöä.

Yhtye kuitenkin soitti liian kovalla äänenvoimakkuudella. Lisäksi tuntui hieman omituiselta kuunnella Disco 2000 -hittiä vuonna 2012.

Jos Pulp oli hyvässä vedossa, Refused oli loistavassa iskussa.

Yhtye hajosi jo vuonna 1998, kunnes palasi lavoille tänä vuonna. Poissaolo ei näkynyt sen enempää soitossa kuin suosiossakaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä