Mainos

Rovaniemeläinen sairaanhoitaja-Teija sisään BB-taloon

Teija Kurvinen valittiin BB-taloon. Teija Kurvinen valittiin BB-taloon.
Viihde  27.8.2012 | Päivitetty 27.8.2012 | Carita Forsman Muuta tekstin kokoa -+

"Kenenkään äidiksi en rupea, mutten myöskään suostu kuuntelemaan järkyttävää teinikiljumista", sanoo topakka rovaniemeläissairaanhoitaja, Teija Kurvinen, 46, joka tänään asteli sisään Big Brother -taloon.

Ohjelman kahdeksas tuotantokausi alkaa tiistaina Subilla kello 21.

18 asukkaan joukkoon on valittu vain yksi ihminen pohjoisesta, alunperin Sallasta kotoisin oleva Kurvinen.

"Pitäähän talossa joku lappilainenkin olla, yritän pitää pohjoisten ihmisten lippua korkealle", hän sanoo.

Tämä 46-vuotias sairaanhoitaja saa kuitenkin seurakseen muitakin ikätovereita: 38-vuotiaan sinkkurouvan Raisiosta, 31-vuotiaan tarjoilijan Raumalta, ja Leningradissa syntyneen Irinan, 42.

Big Brother -talossa on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon asukkaita ja suuri osa heistä on naisia. Joukossa on vain neljä nuorehkoa miestä. Lisäksi tänä vuonna tuotantotiimi on ujuttanut joukkoon yhden vakoojan, nuoren toimittajatytön nimeltä Milla.

Muutoin asukkaiden ikäjakauma pyörii totuttuun tapaan parinkymmenen vuoden tuntumassa ja valtaosa on kotoisin Vaasan alapuolelta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

16/16 kommenttia

mummo
15.10.2012 06:34

Teijan käytös hävettää, tuoko on pohjossuomalaista viksuutta ei arvostus nouse pohjoissuomalaisia kohtaan


Marja-Greta Viklähtö-Oksamutka-Nääs (moterni akka)
29.8.2012 17:44

Pohjois-Suomessa on sen verran paljon fiksua väkeä etteivät tuollaiseen p**kaan suuremmissa määrin mukaan lähde.


Ei kiinnosta
29.8.2012 06:03

Kun sairaanhoitajia on vähän niin miksi ei heti sanota irti työpaikastaan kun on varaa mennä tuonlaisiin "pelle" ohjelmiin.Onneksi BB-ohjelma tulee YÖLLÄ.


heka
28.8.2012 11:16

Taas "laadukas" BB-kausi edessä, kun taloon marssi muutama silikonibarbi, muutaman ylipainoinen elämäänsä sisältöä hakeva tantta ja pari hassua juippia, joiden harrastuksina on bailaaminen.

Voi morjens. Ja jengi vielä maksaa tuon skeidan katsomisesta.


f5
31.8.2012 23:19

Veit jalat suustani :)


17hullulle
28.8.2012 09:20

vain 1hoitaja


iso veli
28.8.2012 08:24

Tulisitko päiväkirjahuoneeseen.


Isä kotona
28.8.2012 05:49

ennusmerkeistä päätellen odotettavissa BB-talossa riitaisaa väkeä , ja miksi BB-talossa pitää lapsi kun muutenkin ohjelmaa näytetään vain yöllä ja ohjelmassa on seksikohtauksia jotka eivät ole lasten katsottavaa.


Lappalainen
27.8.2012 23:58

BB ja salatut elimet voidaan lopettaa tähän kauteen!!


cynic
27.8.2012 22:35

Laatu-uutista pukkaa. Saadaanko kohta salkkareiden juonipaljastuksia? Twitteriä kai jo käytätte pääasiallisena tietolähteenänne?


BB-seuraaja
27.8.2012 22:35

Teija ei asu Rovaniemellä vaan Helsingissä.


Judge
27.8.2012 22:15

Että voi kiinnostaa, nyt on uutiskynnys ylitetty. Koko Big Brother on aivan järjetön konsepti: katsella ja seurata kun toiset kännää ja sekoilee. Kertoo yhteiskunnan pahoinvoinnista, jos tällasta ihannoidaan. Jotkut vielä tilaa kanavan, että voivat samaa sontaa katsoa vuorokauden ympäri. Eikö ole omaa elämää?


ex-tilaaja
27.8.2012 21:18

Uutinen?? Kaleva, tämä pohjoisen seiska-lehti.


voi luoja
27.8.2012 20:59

Taasko tätä skeidaa on sitte seuraavat 3 kk iltalehdet ja maikkari tulvillaan? Toivottavasti jää viimeiseksi uutiseksi Kalevan sivuilla


Voi voi
27.8.2012 21:12

Ja silti pitää itteä kiusata ja avata ko. uutinen???
Jos noin häirittee niin rullaa uutisen ohi, ei pitäisi olla liian vaikeata.


mhm
27.8.2012 21:31

Taasko tätä valitusta 3kk ympäri internetiä?


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Viihde Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös