Viihde

Päivän elo­ku­va­poi­min­nat: Ryan Gosling ja Russell Crowe temmeltävät kuin varsat niityllä

Ryan Gosling ja Russell Crowe tutkivat murhaa 1970-luvun Los Angelesissa The Nice Guys -elokuvassa. KUVA: Daniel McFadden
Viihde 2.3.2018 7:00
Pekka Eronen

Kriitikko Pekka Eronen valitsee kolme perjantain kiinnostavinta tv-elokuvaa.

The Nice Guys

★★★★ Pyörää ei ole pakko keksiä uudelleen, kun vanhakin malli rullaa mukavasti. Shane Black suhtautui samalla asenteella kamuilevaan ja ryskäävään kyttäkomediaan. Kliseetkin maittavat, kun asenne on pakoton. Ryan Gosling ja Russell Crowe eivät ole kuluttaneet liikaa naamojaan tässä lajissa, ja temmeltävät kuin varsat niityllä. Niitty on tässä tapauksessa 1970-luvun Los Angeles, jossa tutkitaan pornotähden murhaa. Ensiesitys. (USA 2016)

Nelonen perjantai 2.3. klo 23.20

Kuninkaan puhe

★★★★ Tom Hooperin tosipohjainen elokuva toimii paitsi hienosti omillaan, myös johdantona Netflix-sarjalle The Crown. Seurataanhan siinä Elisabet II:n isän, Yrjö VI:n avioliittoa ja kamppailua puhevian kanssa. Colin Firth puristaa vahvan roolin kuninkaana, jolta virka ja kansakunta vaativat kohottavia, eheyttäviä julkisia puheita. Geoffrey Rush on vielä parempi omaperäisenä puheterapeutti Lionel Loguena. (Britannia 2010)

Yle Teema & Fem perjantai 2.3. klo 21.00

Max Payne

★★ Vihaiset linnut ja klaanisoturit eivät olleet ensimmäisiä suomalaisia pelihittihahmoja. Jo vuonna 2001 alan harrastajat takoivat otsa hiessä Max Paynea, jossa agentti puuhaa kostoa perheensä murhaajille. Filmiversiota siitä saatiin odottaa turhan pitkään, ja hengetön siitä sitten tulikin. Myös Mark Wahlberg tuntuu nimiroolissa tavallistakin puisevammalta. Kuvapuoli on sentään synkän näyttävää, joskaan ei järin omaperäistä. (USA 2008)

MTV3 perjantai 2.3. klo 22.35

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Muistatteko vielä, kun Sipilä, Stubb ja Lindström juhlivat kilpailukykysopimuksen syntyä tv-kameroiden edessä ja tekivät... Lue lisää...
Oikeistolainen nyrkk...

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image