Mainos

Oululaismalli Anna-Sofia Ali-Sisto valloitti Aasiassa

Anna-Sofia Ali-Sisto teki kolme kuukautta töitä Aasiassa. Anna-Sofia Ali-Sisto teki kolme kuukautta töitä Aasiassa.
Viihde  27.6.2012 | Anna Leinonen Muuta tekstin kokoa -+

Nelosen Huippumalli haussa -kilpailun viime syksynä voittaneen Anna-Sofia Ali-Siston ura on kovassa nosteessa. Oululaismalli on juuri palannut kolmen kuukauden työmatkalta Aasiasta.

"Oli ihan mahtava reissu! Erityisesti malleilun kannalta, kun oli niin paljon töitä", Ali-Sisto sanoo.

Monenlaisten kuvausten lisäksi Ali-Siston päiviin mahtui näytöksiä. Hän esiintyi esimerkiksi Singaporessa järjestetyllä Audi Fashion Festivalilla.

Suurimman osan Aasian reissun töistä Ali-Sisto teki Singaporessa. Yksi kuvaustyö vei oululaismallin Kiinaan.

Mikään Aasian reissun työtehtävä ei nouse Ali-Siston mukaan ylitse muiden. "Tykkäsin töistä ja kaikista kuvauksista tosi paljon."

Monipuolinen matka vahvisti nuoren naisen innostusta jatkaa mallin uralla.

Kesä kuluu lomaillen

Kesäkuun 10. päivä Suomeen palannut Ali-Sisto kertoo, että kesällä hän aikoo ottaa rennosti.

"Jotain pieniä töitä on ollut, mutta pääasiassa aion olla lomalla."

Mitään varmoja suunnitelmia tulevaisuudesta ei vielä ole.

"Kesän lopuksi tai syksyksi voisin lähteä jonnekin ulkomaille. Minulla ei ole nyt suurempia suunnitelmia. Ensiksi haluan olla vain Suomessa, kun en ole niin pitkään aikaan ollut."

Loma kuluu Ali-Siston mukaan pääasiassa Oulussa kavereita, tuttuja ja perhettä tapaillen.

Paparazzin listoilla

Ali-Sisto työt Singaporessa tulivat Ave Management -mallitoimistosta. Yhteistyö Singaporeen avautui suomalaisen mallitoimiston Paparazzin kautta.

Sopimus mallitoimisto Paparazzin kanssa oli palkinto viime marraskuun Huippumalli haussa -kisasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

8/8 kommenttia

Miee
23.8.2012 21:19

Hyvä Anna-Sofia! :)


Kesälopuillaan
25.7.2012 23:09

Onko Anna-Sofia Suomessa vielä, vaiko maailmalla :D?


sjt
30.6.2012 19:47

Onko kuvassa nelikymppinen aikuiskoulutuksen saanut suurtalouskokki?


Fani
28.6.2012 02:06

Hienoa Anna-Sofia! Nyt rupeat takomaan kun rauta on kuumaa! Älä vaan anna yhtään "löysiä", vaan nyt painat sykkeellä sen minkä pää kestää, niin sinusta tulee vielä kaikkien aikojen suomalaismalli! Tsemppiä!


Onnea tulevaisuudellesi
27.6.2012 21:22

Työkaverin tyttö on ollut mallina nyt viisi vuotta erään maailmalla tunnetun mallitoimiston kirjoilla ja nyt hän on tullut tiensä päähän 21 vuotiaana. Kuvauksia on ollut etupäässä Aasiassa jonkin verran Euroopassa. Jos Anna-Sofi olet saanut hyvän mallitoimiston työnantajaksesi niin olet onnen tyttö. Kun sopimuksen on tehnyt niin siitä ei paljon yli laitojen hypitä jos töitä haluat mallina myös tulevaisuudessakin tehdä.
Maailma on täynnä nuoria tyttöjä joilla mallin ominaisuudet ulkoisesti, on pakko käyttää kyynärpäitään jos haluaa menestyä.


Navettapiika
27.6.2012 18:26

Hyvin on Anna-Sofia maailman tuulissa pärjännyt.Menestystä jatkossakin.


wau
27.6.2012 16:21

Tosi kiva!Tees likka sitä rahaa nyt kaksinkäsin kun ura on tossa mallissa.Onnea elämääsi!


Tsemppi
27.6.2012 13:39

Hienoa!
Nuori rohkea, tulevaisuus... Positiivinen *uutinen*.


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Viihde Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös