Lontoon olympialaiset aktivoivat ihmisiä Twitterissä. 16 päivän aikana olympia-aiheisia twiitteja lähetettiin yli 150 miljoonaa.
Urheilusuorituksista eniten twiitattiin Usain Boltin juostua kultaa 200 metrillä. Twiittejä kertyi yli 80 000 minuutissa.
Boltin voitto 100 metrillä puhutti Twitterissä toisiksi eniten, yli 74 000 twiitillä minuutissa. Bolt oli myös olympialaisten puhuttavin urheilija yli miljoonalla twiittauksella.
Andy Murrayn tenniskulta keräsi yli 57 000 twiittiä sekä Jamaikan viestivoitto ja ME-aika yli 52 000 twiittiä minuutissa.
Kobe Bryantin donkkaus USA:n ja Espanjan välisen koripallo-ottelun loppupuolella oli yksi suurimpia twiittaushetkiä, kun voittaja ei ollut vielä selvinnyt.
Jamaikan Boltin ohella yhdeksän muuta urheilijaa keräsivät yli miljoona twiittiä. Heihin lukeutuvat muun muassa Michael Phelps, Tom Daley, Ryan Lochte ja LeBron James.
Eri urheilulajeista suosituin aihe Twitterissä oli jalkapallo, josta twiitattiin yli viisi miljoonaa viestiä. Myös uimalajit, yleisurheilu, voimistelu ja lentopallo olivat suosittuja twiittauksen aiheita.
Olympialaisten avajais- ja päätösseremoniat keräsivät myös suuren määrän twiittauksia.
Päätösjuhlallisuuksista twiitatessa eniten puhutti Spice Girlsin paluu esiintymislavalle. Maustetyttöjen paluu keräsi huimat yli 116 000 twiittiä minuutissa.
Olympialaisten suosituimpia twiittausaiheita on listattuna Twitter-blogiin.

Kommentit
Hyvin on yhteydet pelannu, kun Oulussa riittää yksi QStock siihen ettei tekstarin lähetys onnistu XD