Lontoon olympiakylästä löytyi epävirallisia kondomeja, kertoo brittilehti Guardian. Kisojen virallinen kondomimerkki on Durex, mutta Australian olympiajoukkueelle oli tuotu tarjolle ämpäri, jossa oli kilpailevien merkkien kondomeja.
Löytö tuli ilmi, kun australialainen BMX-pyöräilijä Caroline Buchanan julkaisi Twitterissä kuvan ämpäristä. Ämpärin mukana oli lappu, jossa luki "Kangaroo condoms, for the gland downunder" ja kuva nyrkkeilevästä kengurusta.
Buchanan vitsaili kuvan yhteydessä huhujen olevan totta, millä hän viittasi huhuihin olympiakylässä majoittuvien urheilijoiden seksuaalisesta aktiivisuudesta kisojen aikana.
Durex toimitti Lontoon kisojen urheilijoita varten 150 000 kondomia ilmaiseksi.
Järjestäjät koettavat selvittää kondomien alkuperää
Guardianille vahvistettiin, että kengurukondomien jakaja yritetään selvittää. Ämpärissä olleet merkit olivat Durexin kilpailijoiden, australialaisen Ansell Ltd:n ja brittiläisen Pasanten.
Guardianin mukaan muun muassa urheilijoilla on lupa tuoda omia merkkejään olympiakylään heidän omaan käyttöönsä.
"Tutkimme asiaa ja pyydämme, että muiden merkkien kondomeja ei jaettaisi muille urheilijoille, koska Durex on virallinen kondomien toimittaja olympialaisissa", Lontoon olympialaisten järjestäjien edustaja kertoi lehdelle.
Olympialaisten järjestäjät valvovat tiukasti mitä merkkejä mainostetaan kisojen aikana. He tekevät sponsorisopimuksia tietyn yritysmäärän kanssa ja yrittävät estää muiden yritysten tuotteiden ilmaisen mainoksen saamista olympialaisten siivellä.
Guardianin mukaan Ansellin edustaja ei tiennyt mitään tapauksesta ja kertoi lehdelle, että koko juttu voi olla pelkkää pilaa.
Pasanten edustaja sanoi, että yrityksellä ei ole mitään tekemistä olympiakylään päätyneiden kondomien kanssa. Guardianin mukaan hän myös epäili kyseessä olevan pelkkä pila, jonka takana olisi Australian olympiajoukkue.
Guardianin uutinen aiheesta.

Kommentit
"Otetaanko muut merkkiset kortsut pois urheilijoiden kasseista" No eihän niitä nyt kasseissa pidetä, vaan siinä vähän ylempänä..
Olisitte kertoneet oliko,käytettyjä vai käyttämätömiä,uutinen tämäkin,kun muuta ei ole kirjoittaa.
Eikö kukaan oikeasti näe tässä mitään muuta kuin seksin? Eikö ketään häiritse millaisiksi tavaramarkkinoiksi nämäkin kisat ovat menneet. Suuryritykset sanelevat paikallisille yrittäjille millä sanoilla he saavat kisojen aikana mainostaa, hyvä ettei katsojille pakkomyydä kisakatsomoasua jota ilman ei kisatapahtumia pääse seuraamaan. Ja opettakaa ne pikkupalleroiset ajattelemaan itse ja jonkinlaista medianlukutaitoa ja lähdekriittisyyttä, niin ei tarvi joka lööpistä nostaa verenpainelääkkeen annostusta.
Ne yritykset maksaa siitä. Muuten kaikki olisi veronmaksajien harteilla ja kisat liian kalliit järjestää.
Onhan se niin, että kaikki ihmiset harjoittaa k.o. liikuntaa, nnii miksikäs ei olympialaisissa, varsinkin, kun on jännitystä ilmassa urheilijoilla. Ja ei durexi mikään monopoli voi olla. urheilkoot protestiks ilman kumia, niin saadaan jatkossakin hyviä urheilijoita :P
Tottakai voi olla. Jos Durex maksaa eniten sponsorointisopimuksesta, niin tottahan sillä on sitten yksinoikeus jakaa ilmaiseksi tuotteitaan. Jos ei olisi, se ei myöskään maksaisi mitään. Voihan sponsorituet kieltää, mutta kuka sitten maksaa kisat? Nykyisessä laajuudessa ja järjestelyin ja tässä talouskriisissä ei kukaan, tai sitten kaikki kisat on jatkossa aina Kiinassa.
Kaikki varmaan haluavat tehdä olympia voittajat onnellisiksi .
Tosi on ,että liikunta panee hormoonit hyrrään .80 luvulla aktiivi aikana parin tunnin treenin jälkeen alkoi tehdä jo hieman mieli, näin tuntui tekevän myös vastakkaisella sukupuolella. Mielestäni kuntosalit ovat iskupaikkoja, eikä ole pelkästään mun väittämä.
Onko näin, että urheilukilpailuissakin on vain seksiä, eikö heillä pitäisi keskittyä siihen urheiluun. Aika ällöä ja alentavaa.
Kisoissa on noin kymmenen tuhatta kilpailijaa. Kauniit ja terveet nuoret vartalot ovat esillä. Kyllä siellä on kiimaa ilmassa.
Ens olympialaisen lajiohjelmaan mukaan!
Haloo!!! Eikö olympialaisista ole mitään muuta kerrottavaa, kun kondomit!!!???
olympialaiset onkin orgiat!
En ymmärrä tätä jatkuvaa seksiä, seksiä uutisointia ja puhetta. Eikö nuo urheilijat nyt voi viikkoa kahta olla ilman seksiä. Oksettavaa kun jokapaikassa toitotetaan vain samaa asiaa....
kyllä se oli niin paljo kivempaa ennen kun ei olympialaisissa saanut mainostaa
sekstatasivat varmaan kuiten sillonki sou wat
Suomen olympiajoukkueen mehut taisivat pääosin kulua vaakamambossa. Ei riittänyt potku päälajeille päiväsaikaan.
Tärkeä uutinen.
Mikä ihme tässä "urheilijat harrastaa seksiä" häsäämisessä oikein on ... munkkeja ja nunniako niiden pitäisi olla elämänsä kohokohdassa ?
Urheilijat ovat esimerkkejä nuorille.ja seksuaalisuutta tulee muutenkin liikaa joka tuutista. Jos joku jo yhdessä oleva pari harrastaa kylässä seksiä se on tietysti luonnollista mutta tässä halutaan antaa kuva että suoritusten jälkeen urheilijat paneskelevat sitä ketä sattuu vastaan tulemaan kun eivät saa hillittyä itseään. Tämä antaa nuorille sellaisen kuvan että tällainen sattumanvarainen paneskelu on sellainen asia johon tulee pyrkiä. Tosiasia on että siitä aiheutuu enemmän haittaa kun hyötyä. Kukkahattuilu on erikseen mutta joku järki touhussa pitäisi olla.
Pane paras parhaalla ja toivo parasta ... Mutta asiaan, eikö muilla merkeillä ole asiaa olympiylään ? Otetaanko muut merkkiset kortsut pois urheilijoiden kasseista ja millä oikeudella ? Eikö se ole toisen yksityisyyden loukkaamista? Vai kun rahaa tulee tarpeeksi niin yksityisyys häviää?
Lue uutinen ennen kuin kommentoit. Urheilijat saavat omaan käyttöön tuoda ihan mitä merkkiä vain, mutta ilmaiseksi ei saa Olympiakylässä kilpailijamerkkejä alkaa jaella.