Unkarilaista Bela Tarria pidetään eräänä aikamme olennaisimmista elokuvantekijöistä. Tarrin filmit myös muodostavat jatkumon, joka on hänen mielestään nyt valmis: viime vuonna valmistunut A Torinoi lo (Torinon hevonen) jää ohjaajan mukaan hänen viimeiseksi filmikseen.
– Kukin elokuvani on aina kehittänyt edellisen ideaa eteenpäin. Kun ajatteluni syveni, myös elokuvien tyyli muuttui, Tarr arvioi Sodankylän elokuvajuhlilla.
Vaikka ohjaaja pitäisikin kiinni siitä, että filmiura oli tässä, hänen tuotannossaan riittää katsottavaa. Työt kruunaa peräti seitsentuntinen Satantango, joka heijastelee – muun muassa – sosialismin romahtamisen jälkeisen innon hiipumista.
Satantangon teema ei ole Tarrin mukaan sen pienempi kuin ihmisen ja maailman tilanne.
– Nuorena ajattelin, että ongelmat ovat sosiaalisia, ja siksi ne voidaan ratkaista. Mutta ongelmat ovat pikemminkin filosofisia, ne liittyvät ontologiaan tai kosmologiaan. Maailma ei muutu, me vain vanhenemme siitä ulos, sanoo 56-vuotias Tarr.

Kommentit