Viihde

Nuoret tarttuvat spiritistien Ouija-lautaan – kuolema alkaa korjata satoa puulta maistuvassa kau­hu­jän­nä­ris­sä

Tyttö hakee yhteyttä kuolleeseen ystäväänsä ouija-laudalla, mutta saa peräänsä hengen. KUVA: Matt Kennedy
Viihde 7.6.2018 7:00
Pekka Eronen

Kriitikko Pekka Eronen valitsee kolme päivän kiinnostavinta elokuvaa.

Ouija

★★ Kun suomalaistenavat ovat halunneet olla niin sanotusti jännän äärellä, on kerrottu kummitusjuttuja. Amerikassa sekin touhu on kaupallistettu, kun leluosastoilta saa muovijäljitelmää spiritistien perinteisestä aakkoslaudasta, ouijasta. Sellaisella Stiles Whitenkin kauhujännärissä leikitään, mutta kun nuoret tarttuvat lautaan, alkaa kuolema korjata joukkoa kuin missä tahansa innottomassa teinikauhuhölkässä. Ensiesitys. (USA 2014) Kutonen torstai 7.6. klo 21.00

Easy A

★★★ Koululaiset ovat lomansa ansainneet. Eivätkä vain opintojen vuoksi, vaan myös sosiaalisten rasitusten. Will Cluckin nuorisokomediassa niitä kokee Olive, joka livauttaa valkoisen valheen neitsyytensä menettämisestä. Tämän päivän lukiomaailmassa se sysää liikkeelle juorumyllyn, jollaista viimeksi kai koettiin Aurinkokuninkaan hovissa. Maanmainio Emma Stone sai puolelleen tämmöisenkin katsojan, jolla on lukiosta jo aikaa. (USA 2010) TV5 torstai 7.6. klo 21.00

Lystikäs kirjeenkantaja

★★★ Nyky-Suomessa Posti harventaa konttoreitaan ja jakelua. Toista oli sotien jälkeisessä Ranskassa, kertoo Jacques Tati pitkässä esikoiselokuvassaan. Komediantekijän vakiohahmo herra Hulot oli vielä suunnitteilla, joten pääroolissa pyörällään sotkee maalaiskylän viiksekäs postinkantaja. Hilpeästi sotkuun menevät myös miekkosen tehostamistouhut, vaikka Tatin myöhempien merkkiteosten herkutteluun vielä matkaa onkin. (Ranska 1949) Yle Teema & Fem torstai 7.6. klo 21.00

MAINOS

Kommentoi

Tapahtui todellisessa elämässä: Kahden pariskunnan naiset alkoivat pelata spiritismiä. Aluksi miehet naureskelivat, mutta hymyt hyytyivät sitä mukaa kun ilta eteni. Joskus myöhemmin toinen rouvista kokeili, liikkuisiko lasi laudalla hänellä yksinään, vaikka ei pitäisi. Ja sehän liikkui! Rouva kysyi, miksi ja vastaus oli: "Kun sinä olet antanut minun tulla itseesi". Siihen loppui tämän rouvan spiritismi ja vielä vuosikymmeniä myöhemminkin hän saa hirveitä pelkotiloja kun vain mainitaankin spiritismi.
Ne muuten totetuivat ne sanomat, mitä rouva sai silloin aiemmin.
Tämän kaiken ja vähän muutakin kertoi kyseinen rouva minulle jo kymmenkunta vuotta sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Spiritismin kanssa ei kannata leikkiä.
Kuolleisiin ei saa yhteyttä, ovat todella poissa.
Henkimaailma on olemassa, hyvä ja paha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta aamupäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta iltapäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa aamusta alkaen runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa. Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa voi sataa rankasti, yli 20 mm tunnissa. Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

283 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Keskusta on ahneuden perikuva. Tämän osoittaa hallituksen ja erityisesti Sipilän toiminta. Köyhiltä ja sairailta leikata... Lue lisää...
KEPU PETTÄÄ AINA

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image