Mainos

Mykkäelokuva The Artist kahmi Bafta-palkintoja

Mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist on kahminut Britannian elokuva-akatemian Bafta-palkintoja. Michael Hazanaviciusin romanttinen draama voitti palkinnot muun muassa parhaasta ohjauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta, kuvauksesta, musiikista ja puvustuksesta.

Viihde  13.2. | STT-Reuters-AFP Muuta tekstin kokoa -+

Mustavalkoinen mykkäelokuva The Artist on kahminut Britannian elokuva-akatemian Bafta-palkintoja. Michael Hazanaviciusin romanttinen draama voitti palkinnot muun muassa parhaasta ohjauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta, kuvauksesta, musiikista ja puvustuksesta.

Parhaaksi miesnäyttelijäksi valittiin ranskalainen Jean Dujardin. Hän esittää The Artistissa mykkäfilmien tähteä, jonka uraa uhkaa äänielokuvan nousu 1920-luvun Hollywoodissa.

—? On kunnia olla ehdolla näin upeiden näyttelijöiden kanssa kuin Gary Oldman, Michael Fassbender, Brad Pitt ja George Clooney. Nipistäkää minua, ihmetteli Dujardin hetkeä ennen palkitsemistaan.

The Artist on ehdolla myös kymmenen Oscarin saajaksi. Elokuva saa Suomessa ensi-iltansa 2. maaliskuuta.

Parhaan naisnäyttelijän Bafta ojennettiin Lontoossa konkarinäyttelijä Meryl Streepille roolista Britannian pääministeri Margaret Thatcherina elokuvassa Rautarouva.

Bafta-palkinnot jaettiin Lontoossa Royal Opera Housessa myöhään eilen. Palkintoja pidetään hyvinä suunnannäyttäjinä kahden viikon päästä jaettavia Oscar-palkintoja ajatellen.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Viihde Down Up
Mainos

Pienkone putosi Kajaanissa

Pohjois-Suomi 18:14 | Päivitetty 18:24

Pienlentokone putosi maahan Kajaanissa torstaina. Onnettomuus tapahtui Kajaanista Sotkamon suuntaan Ruuhijärven maastossa kello 17.30:n aikaan. C 1 V 3

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös