Yhdysvaltalainen laulaja John Fogerty saapuu Ouluun ensi kesänä.
Fogerty esiintyy sunnuntaina 1. heinäkuuta Raatin stadionilla. Lämppäreinä esiintyvät kovina Fogerty-faneina tunnettu Eppu Normaali sekä oululaisyhtye Austin Mailer.
Oulun stadionkonsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 19. maaliskuuta Lippupisteessä.
John Fogerty tunnetaan kalifornialaisen Creedence Clearwater Revivalin (CCR) johtohahmona 1960- ja 70-luvuilta. Hänen CCR:lle säveltämiään rockin klassikkobiisejä ovat mm. ”Bad Moon Rising”, ”Proud Mary”, ”Who’ll Stop The Rain” ja “Lookin’ Out My Back Door”.
John Fogertyn soolouran levyjä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta ja Fogerty/CCR-levyjä puolestaan yli 11 miljoonaa maailmanlaajuisesti.
Lue lisää 14.03.2012 Kalevasta.

Kommentit
Kyllä muuallakin maailmassa järjestetään konsertteja jalkapallostadioineilla, totta. Mutta ei jalkapallokauden aikana. Kesäisin pidettävien stadionkonserttien jälkeen nurmi vaihdetaan uuteen ennen syksyn sarjakauden alkua.
Ei suomalainen nurmi varsinkaan oululaisella kenttämestariosaamisella ehdi palautua kolmessa päivässä. Menee varmasti kaksi kuukautta ennen kuin on pelattavassa kunnossa. Sano mun sanoneen.
no, milloin niitä konsertteja vois järjestää? Talvella?
On jo aikakin saada oikea esiintyjä kulahtaneiden "hevy-starojen" jälkeen. Toivottavasti Raatti riittää.
Pirteitä Southern- ja Pubrockin äpäränä soivia "lastenlauluja", intonaatiota ja ääntä ei ole miehellä koskaan ollutkaan, cover bändejen "laulakaa kertsi mukana" kestosuosikki ja mikä hirveintä - valtava inspiraation lähde suihkussa hoilaaville lapinkultakurkuille karaokessa.
Jos haluatte esimakua siitä millainen HELVETTI on, menkää 1.7. johonkin karaokebaariin, mutta varatkaa paikkanne ajoissa, net ovat näes keikan jälkeen ammuttuna täynnä.
onneksi sun ei tarvii tulla kuunteleen vaan lähipubi riittää.
Tuota noin... Pelkästään sinkkuja CCR/Fogerty myi yli 7miljoonaa jenkeissä. Ja albumejakin 26miljoonaa, siis pelkästään Jenkeissä...
Jep, pitää paikkansa. Jutun asiatiedoissa taitaa olla virhe eli nolla puuttuu.
Henkilökohtaisesti ei kiinnosta, mutta hyvä niille jotka tykkää. Tällaisia isompia nimiä lisää kiitos. Kyllä täällä porukkaa keikoille riittää.
Valittajat hiljaa. Fogerty on legenda sanan varsinaisessa merkityksessä. Elossa olevista rockmuusikoista yksi suurimpia ja arvostetuimpia. Kopioijia on riittänyt haitaksi asti. Nelisen vuotta sitten olin Ruotsin Piteåssa (Piittime) siis Oulua vastapäätä katsomassa Fogertya, paikalla noin 20000 hyvän musiikin ystävää. Loistava merenrantakonsertti ja mikä tunnelma. En epäile hetkeäkään etteikö Raatti täyty. Luulen että suurin osa muualta kuin Oulusta pois sulkemasta Norjalaisia sekä Ruotsalaisia.
Pettynyt; ajankohta on siksi tällanen koska Fogerty esiintyy lauantaina Puistoluesissa Järvenpäässä. On siellä pääesiintyjä, joten siinäkin mielessä on kova nimi saatu kerrankin Ouluun. Keikan järjestäjät on olleet hereillä, kiitokset heille. Onneksi Oulun kesä tarjoaa nyt vaihtoehdon annapuille, popedoille ja koivuniemille!
itse en pidä uutista hyvänä. Ajankohta on taas osattu valita päin mäntyä. 4.7 eli vain pari päivää tämän konsertin jälkeen pelataan yksi oulun derbyista Ac oulun ja Ops:n välillä. Voi että hirvittää miltä nurmi näyttää kun tuhannet ihmiset kulkevat raatissa ja vaikka sitä yritettäisiinkin suojata jotenkin niin varmasti jotain vahinkoa syntyy! Oulu tarvitsee näköjään sittenkin uuden stadionin jika on pyhitetty vain jalkapallolle!
Eiköhän samalla kentällä voida järjestää molemmat tapahtumat. Eihän kenttä ole mikään yhdelle tietylle porukalle pyhitetty temppeli, vaan yhteisin verovaroin rakennettu tila. Asiaa kun voisi ajatella niinkin päin, että Oulusta löytyy varmasti enemmän musiikinharrastajia kuin jalkapalloilijoita.
kyllä muuallakin suomessa ja maalimallakin jalkapallokentillä voi pitää yleisötapahtumia. Eiköhän se täällä Oulusakin onnistu.
ja tää tapahtuma taita tuoda enemmän rahaa Ouluun ko koko jalkapallokaudella tulee.
Tällaista musiikkia arvostan ja oon tosi mielissään, kun saapuu meijän oululaisten kuultavaksi.
Kyllä niin mahtava juttu ettei mittään järkiä! Ja lämppäritkin ok.
Kerranki sellanen stara Oulusa että.... tätä ei kyllä kannata jättää kenenkään välistä.
Uskompa että liput menee aika vauhdilla loppuun.
Fogertyn kaltainen stara ei ole eilispäivää....hän on Legenda!
Kiitos Ilpo että järjestät tämän konsertin. Olen nähnyt Fogertyn kerran ja se oli ikimuistoinen konsertti.
Mahtavaa että voi kokea uudelleen kotikaupungissa :D
john fogerty jäi näkemättä v.1997 vasta valmistuneella jaffa-areenalla erinäisten syiden vuoksi. jospa nyt olisi parempi tuuri? Dave Edmunds ois kyllä kans kova sana nähdä, mikäli hän vielä keikkailee ja nämä kaksi legendaa yhtäaikaa samalla lavalla. Dave vuoden vanhempi. Taitaapi silti Creedence clearwater revivalin maailmanlaajuinen levynmyynti olla korkeampi kuin esim.Metallicalla mitä tulee jenkkibändeihin!
nyt oulu siirtyy uuteen aikakauteen,,,kaikki mukaan ja nurmet rullalle, ei turvat,,,1,7,2012 ookkonäänähynyjohforgettyä....HYVÄ KETKÄ OOTTE TÄMÄ SAANEET AIKAAN .TEHKÄÄ MUUTAKIN HYVÄÄ OULUUNN
Mahtavuutta ja loistavuutta ! Ei enää sukkahousuhevipellejä Ouluun lisää kitoos.