Iron Sky -e­lo­ku­val­le kaa­vail­laan jatkoa

Kuunatseista kertovan Iron Sky -elokuvan tekijät suunnittelevat tarinalle jatko-osaa. Tämänhetkisen arvion mukaan se kuvattaisiin aikaisintaan vuonna 2015.

Kuunatseista kertovan Iron Sky -elokuvan tekijät suunnittelevat tarinalle jatko-osaa. Tämänhetkisen arvion mukaan se kuvattaisiin aikaisintaan vuonna 2015.

Suomalainen tieteiskomedia Iron Sky sai ensi-iltansa keväällä 2012. Elokuva on saanut palkintoja muun muassa lavasteistaan ja erikoistehosteistaan.

Jatko-osa aiotaan rahoittaa suurelta osin joukkorahoituksella. Iron Sky -elokuvan budjetti oli noin kahdeksan miljoonaa euroa, mistä runsas miljoona koottiin joukkorahoituksella.

Blind Spot -tuotantoyhtiön tiedotteen mukaan ensimmäisessä vaiheessa pyritään saamaan valmiiksi hyvä käsikirjoitus, muutaman minuutin esittelypätkä sekä tuotantosuunnitelma ja budjetti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä