Yhdysvaltain elokuvaohjaajien liiton puheenjohtaja, 30 vuotta sitten Oscar-palkittu Taylor Hackford edustaa yli 15 000:ta elokuvantekijää, jotka kamppailevat filmien laitonta nettijakelua vastaan. Elokuva-ala elää muutostilaa, jonka ohjaaja rinnastaa musiikkiteollisuuteen.
– Bono heitti taannoin, että jos U2 olisi perustettu viime vuosina, koko bändistä olisi tullut putkimiehiä. Tällä hetkellä ihmiset, jotka vielä 1990-luvulla olisivat ohjanneet elokuvia, hakeutuvat muihin ammatteihin. Kulttuurin tappioksi.
Elokuvien lipunmyynti on laskussa, markkinat supistuneet rajusti. Ongelma on monisyinen. Newyorkilainen elokuvantekijä Abel Ferrara kehotti hiljattain kaikkia lataamaan elokuvansa laittomina kopioina, jotta niitä ylipäätään nähtäisiin. Nykymarkkinat satsaavat lähinnä sarjakuvaelokuviin.
– Abel on villi mies, joka sanoo kaikenlaista. Ymmärrän häntä, se on hänen oikeutensa. Mutta juuri piraattien takia myös riippumattomien pienten tuotantojen määrä on pudonnut. Keskibudjetin elokuvia ei enää tehdä. Ollenkaan, täydentää Hackford.

Kommentit
Sääliksi käy elokuvastudioita. Joidenkin isojen studioiden voitot ovat kasvaneet vain noin puolet viime vuodesta ja monina viime vuosina on rikottu kaikkien aikojen voittoennätykset sekä videon että musiikin puolella. Kai siinä alkaa suututtaa kun vielä SOPA:kin kaatui. Kohta Hollywood joutuu harkitsemaan jonkin originaalimman kuin 3D Teräsmies vs. Godzilla:n tekemistä.
Tehdään sitä Hollywoodissakin, vaan hidastuvalla tahdilla. Vuosituhannen vaihteen parhaat elokuvat ovat Hollywoodin budjetilla tehtyjä kässäriltään indie henkisiä pätkiä. Mutta olihan siinä taustalla eurooppalaista tradiitiota 90-luvulla, Kassovits vastasi silloiselle Ranskan presidentille mistä La Hainessa oli, siis on kysymys (!) ja Haneke ei halunnut kääntää Funny Games -elokuvansa nimeä edes elokuvassa käytetylle kielelle, vaan "vannoutuneena fanina" halusi käyttää samaa kieltä, kuin inspiraation lähde käyttää.
Tottakai Hollywood on nytten ihan helvetin konservatiivinen ja panostaa selvillä tuotto-odotuksilla oleviin elokuviin, niistä lähtökuopista ne pitää pakottaa pois ja se joka kesäinen Almodóvarin fuckfesti ei oikein riitä.
Jos Ammerikkalainen pakkosyöttökulttuuri kärsii piraateista tappioita, varetan HETI Taylor Hackfordin leffat :D
On muuten aika hassua, miten meillä on vasta 30 vuotta ollut mahdoillisuus jaella elokuvia teatterin ja television lisäksi kuluttajien omaehtoiseen katseluun? Kiva miten elokuvateollisuus haluaa rajata tämän omaksi temmellyskentäkseen, niinkuin kuluttajilla ei olisi mitään oikeuksia. Järjestäkää se tulonjakonne kehityksen kehittyessä kestävälle pohjalle, niin ei tarvitse itkeä.
Eli minä päivänä pystyn lunastamaan Eurolla lisenssin katsoa jokin Hackfordin leffa ilman ylimääräisiä softa-asennuksia? Full-HD h.264 striimi, kiitos? Ai sekin jäi puuttumaan HTML5:n spekseistä, kun nämä armaat TEKIJÄNOIKEUS ihmiset haluavat lisenssimaksuja siitäkin. No taidanpa sitten imaista uTorrentilla - onhan se hiukan hankalampaa näin kuluttajallekkin, mutta luultavasti sitäkin enempi jollekulle muulle?
Ainahan tosiaan on helppoa syyttää muita eikä esim. niitä omia elokuvia... Aikoinaan kun impressionismi tuli taiteeseen (1860-) niin vanhat taiteilijat syyttivät tulojensa laskusta juuri näitä impressionisteja ja "juntteja" jotka eivät ymmärrä mitään oikesta taiteesta, heidän taiteessaanhan ei ollut mitään vikaa. :-)
Piraattien syytähän se on että lähes kaikki nykyiset megabudjetin leffat ovat jatko-osia ja muutenkin täyttä kierrätystä. Kun olet nähnyt yhden niin olet nähnyt kaikki. Samaa räjähdyksiä, takaa-ajoja ja tappeluita kaikissa, ei ihme jos ei kiinnosta enään maksaa 10e lippua 2 tunnin pätkästä jollaisen olet nähnyt jo 10 kertaa