Viihde

Esa Eloranta tekee lauluja mieluiten luomuna - "Tällaisia kappaleita ei olisi syntynyt pa­ri­kymp­pi­se­nä"

Laulujen kirjoittaminen on toiminut Esa Elorannalle myös terapiana. KUVA: Pasi Rytkonen
Viihde 24.2.2018 13:34
Kati Valjus

Esa Elorannan uuden levyn kappaleiden synnyn takana on parin vuoden takainen ero.

Esa Eloranta tekee lauluja mieluiten luomuna: aiheet tulevat useimmiten hyvin läheltä, omasta elämästä.

– En oikein osaa muutakaan. Ehkä se on mielikuvituksen puutetta. Tapani tehdä lauluja on äärirehellinen.

Luomuna on syntynyt myös Elorannan perjantaina julkaistava kahdeksas sooloalbumi Jotain ilmassa. Sen kaikki kappaleet kertovat erosta.

– Erosin pari vuotta sitten. Tämä on samaan aikaan sekä teemallisin että henkilökohtaisin levyni. Mietin kyllä pitkään, voinko edes tehdä tällaista ja ketä se kiinnostaa. Kun eroon liittyvistä tunteista kumpuavia lauluja vain tuli ja tuli, en lopulta voinut muutakaan, Eloranta sanoo.

Elorannan tarkoitus ei ole ollut tehdä numeroa omasta erostaan.

– Erothan ovat tavallaan hyvin tavanomaisia asioita, mutta kyllä ne ovat samanaikaisesti valtavia draamoja. Varsinkin, jos on lapsia ja jos on ollut syvästi rakastunut puolisoonsa, laulaja-lauluntekijä miettii.

Kun lauluja alkoi syntyä, Eloranta yllättyi itsekin siitä, kuinka monipuolisesti erosta voi kirjoittaa.

– Jätin kaiken katkeran tilityksen ja myrkylliset jutut pois. Eroon liittyy paljon muitakin tunteita kuin murhetta ja maailmanloppua. Niiden ympärille teemalevy alkoi muotoutua kuin itsestään.

– Kolme ja puoli minuuttia tuntuu liian lyhyeltä ajalta sanoa asioita, mutta kahteentoista biisiin niitä mahtuu jo enemmän. Ajattelen sen niin, että biisi on kuin novelli, mutta teemalevy on kuin romaani. Kokonaisuuden hallitseminen on toisaalta myös todella haastavaa.

Amerikkalaisesta musiikista ammentava Eloranta haluaa lauluntekijänä hyödyntää ristiriitaa, jota suomalaisessa musiikissa ei usein kuulla.

– Sävellykseni voi olla duurissa, vaikka teksti olisikin melankolinen. Taiteessa ristiriidat luovat mielenkiintoa. Duurisävellykset tekevät biiseistä myös helposti kuunneltavia, vaikka teema onkin vaikea, Eloranta arvelee.

Eloranta myöntää suoraan, että laulujen kirjoittaminen on toiminut myös terapiana itselle. Jos joku löytää niistä lohtua omaan tilanteeseensa, Eloranta on enemmän kuin tyytyväinen. Se, mikä koskettaa itseä, koskettaa usein myös muita, on Eloranta tullut pitkällä urallaan jo usein huomaamaan.

– Parasta palautetta on, kun joku kertoo saaneensa musiikistani voimaa.

Tänä vuonna 55 vuotta täyttävä mies kokee eletyt kilometrit vahvuudekseen.

– Tällaisia kappaleita ei olisi syntynyt parikymppisenä.

Nyt, kun keikat ovat ovella, konkretisoituu niiden esittäminen myös yleisölle.

– Nyt tuntuu mukavalta astua näiden laulujen kanssa yleisön eteen. Keikkatilanteet ovat lisäksi aina hyväntuulisia ja tunnelma on rento. Kun omasta erosta on kulunut aikaa, siitä alkaa löytyä huumoriakin.

Levynjulkaisukeikkansa Eloranta vetää lauantaina Oulussa, Vanhalla Paloasemalla. Mukana on bändi joka soittaa levylläkin.

– Ai että miten juhlavaa on tulla keikalle bändin kanssa. Tämä on ollut haaveenani jo pitkään, Eloranta innostuu.

Eloranta muutti Oulusta vuonna 1986, mutta sanoo edelleen kysyttäessä olevansa oululainen.

– Vaikka sanotaan, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan, on Ouluun aina mukava tulla, Laanilassa lapsuutensa ja nuoruutensa pyörinyt Eloranta nauraa.

Esa Eloranta

  • Laulaja, lauluntekijä ja kitaristi
  • Syntynyt Oulussa huhtikuussa 1963
  • Vuonna 1985 perustetun Garbo-yhtyeen keulakuva.
  • Ensimmäinen sooloalbumi Kipinä julkaistiin vuonna 1989.
  • Kahdeksas sooloalbumi Jotain ilmassa julkaistaan Turenki Recordsin kustantamana 23.2.2018. Levyn ovat tuottaneet Esa Eloranta ja Pasi Kerkola ja sillä soittavat muusikot Jarmo Nikku, Pekka Gröhn, Harri Ala-Kojola ja Masa Maijanen. Taustalauluissa kuullaan Roosa Kerkolaa ja Edu Kettusta.
  • Tehnyt kappaleita myös useille muille artisteille, kuten Aki Louhelalle, Jorma Kääriäiselle, Johanna Iivanaiselle, Kari Ta­piolle ja Katri Helenalle.
MAINOS

Kommentoi

Esan tuotanto on ollut levy levyltä vahvaa tasoa ja jopa kasvua. Jalat ovat asettuneet maan tasalle ja sielu on sinut elämän eri sävyjen kanssa, siinä on hyvä perusta. Kuulija saa kokea sen myötä hyvät tuokiot ja saa puhtia jatkoon. Kiitoksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

108
Nämä kuusi asiaa jokaisen kuuluisi tietää taksiuudistuksesta – "Asiakkaalta vaaditaan nyt erilaista vastuuta"
41
Oulun joukkoliikenne ei toimi keskustan ulkopuolella Lukijalta
29
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
27
SAK:n hallitus koolle harkitsemaan vastatoimia hallituksen aikeille – tähtäimessä erityisesti perusteettomat määräaikaisuudet
25
Poliisi valvoi tehostetusti huumausaineiden katukauppaa Oulussa ja Kalajoella – alaikäisiä käyttäjiä kiinni
18
Motocrosspyörän kuljettaja kaahasi moottoripyöräpoliisilta karkuun Kalajoella – poliisi kaipaa vihjeitä
16
Pitkään eduskunnassa ollut Erkki Pulliainen pohtii yhä ydinvoimarakentamista ja kaivostoiminnan vaikutuksia luontoon

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

226 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ministeri Lindströmin sydän

Hataratpa sinun tiedot on, sillä on suuri osa työttömistä ei saa Kelan/sossun kautta mitään korvausta leikkatuista päivä... Lue lisää...
Ei ihan pikku juttu.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image