Yksi ammuttu poliisi tietää kahtakymmentä hengetöntä rosvoa
Ensivaikutelma Yaoundesta on miellyttävä. Kaupunki vaikuttaa kaoottisuudestaan huolimatta vieraanvaraiselta ja ystävälliseltä. Pimeän tultua muutamille kulmille ei valkoisena naisena huvita lähteä norkoilemaan ja testaamaan, miten "äijän" käy. Muuten ei pelota. Eniten sydämentykytystä aiheuttaa liikenne, joka on sanalla sanottuna järkyttävää.
Koska matkan varsinainen kohde on sisämaan viidakossa, pakkamme kimpsut ja kamerat paikallisen avustusjärjestön rouheaan maasturiin ja lähdemme omaan Paris-Dakar-ralliimme. Tie pölyää punaisena ja matka taittuu, kunnes tyssää kuin seinään. Tiellä parveilee satapäinen joukko.
Kuljettajamme Leopold vetää liinat kiinni. Hän ja oppaamme Esther käyvät ranskaksi kiihkeän keskustelun. He puhuvat liian nopeasti, jotta ymmärtäisin. Heidän kasvonsa kuitenkin paljastavat, ettei kaikki ole kunnossa. Esther pyörittelee silmiään. Tien vieressä istuu kuusi aneemisennäköistä miestä. Heidän ympärillään sohii poliiseja konekivääreineen. Väkijoukko hymyilee ja nostelee poliisille peukkuja. Leopold puikkelehtii taitavasti ohi sekasorron ja näyttää helpottuneelta, kun viimein pääsemme sumasta ohi.
Vaivaantuneen oloinen Esther selventää tilannetta valkonaamavierailleen. Miehet istuivat, koska poliisi oli ampunut heitä jalkoihin. "Näittehän veren ja sohjoiset polvet?"
Esther kertoo, että ammutut miehet kuuluvat pelättyihin rikollisjengeihin, jotka ovat alkaneet soluttautua Nigeriasta Kamerunin puolelle. Nigeriassa nämä aseelliset rikolliset ovat ajaneet maan sekasortoon. Nigerian valtio ei joko mahda, tai ei halua mahtaa näille jengeille mitään. Rikolliset ryöstävät, tappavat ja raiskaavat mielensä mukaan, niin naisia, miehiä kuin lapsiakin. He eivät ole tavallisia rosvoja vaan epäinhimillisiä tappokoneita, järjestäytynyt joukko epätoivoisia, useimmiten hiv-positiivisia ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää.
Esther toteaa, että kamerunilaiset pelkäävät kuollakseen jengien pesiytymistä maahan. Se tietäisi loppua afrikkalaisittain rauhalliselle yhteiskunnalle. "Ei täällä voisi enää elää. Siksi poliisi on ottanut heti järeät keinot käyttöön ja ampuu kyselemättä."
"Rikolliset ovat oppineet pelkäämään poliisia. Jos he tietävät, että poliisi on tienoilla, he kiertävät paikan. Jos he silti kohtaavat ja tappavat poliisin, poliisi tulee ja tappaa kaksikymmentä rosvoa."
Karu politiikka, mutta toimii. Jengit eivät ole saaneet ainakaan vielä sanottavaa jalansijaa Kamerunissa ja näyttää siltä, että ongelma ei pääse räjähtämään käsiin kuten Nigeriassa. Kamerunin poliisin oppeihin turvaudutaan myös naapurimaissa, missä kamppaillaan saman ongelman kanssa.
Poliisin toiminta on kaukana länsimaisesta oikeuskäsityksestä ja sitä olisikin tavattoman helppo kritisoida. Lagosissa panssaroidussa autossa pyssymiehen seurassa kyyhöttäneenä ymmärrän hyvin kamerunilaisten toiminnan. Koskaan ei voi tietää, tuleeko lapsi koulusta kotiin, raiskataanko puoliso työmatkalla tai ammutaanko minut tänään vai kenties vasta huomenna. Jatkuvassa pelossa eläminen ei ole ihmisarvoista elämää.
***********
Arkkiatri Risto Pelkonen muistuttaa Lääkärilehdessä, että hyvä itsetunto on hyvinvoinnin perusta. Ilman rakkautta elämästä ei tahdo tulla mitään. Voiko asiaa paremmin kiteyttää?
siru.sipola@kaleva.fi
