Ulkomaat 29.7.2010 

YK julisti puhtaan juomaveden ihmisoikeudeksi

YK julisti puhtaan juomaveden ihmisoikeudeksi
YK julisti puhtaan juomaveden ihmisoikeudeksi Kimmo Siira
Kimmo Siira
YK julisti puhtaan juomaveden ihmisoikeudeksi

YK:n yleiskokous on tunnustanut puhtaan veden saamisen ihmisoikeudeksi.

Asiasta ehdittiin vääntää kättä yli 15 vuoden ajan, eikä lopputulos edelleenkään ollut yksimielinen. Äänestämästä pidättäytyi kaikkiaan 41 maata, joista suurin osa oli kehittyneitä maita. 122 maata äänesti esityksen puolesta.

Äänestämättä jättäneiden joukossa oli muun muassa Yhdysvallat. Sen mukaan kyse on "oikotiestä", joka saattaa jopa vahingoittaa Genevessä toimivan ihmisoikeusneuvoston työtä.

Päätöksellä ei ole laillista sitovuutta, eikä se ole osa YK:n ihmisoikeusjulistusta.

Maailmassa on noin 884 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole pääsyä puhtaan juomaveden äärelle. Noin kaksi miljoonaa kuolee vuosittain tauteihin, jotka aiheutuvat saastuneesta vedestä ja kehnosta sanitaatiosta. Suurin osa kuolevista on pieniä lapsia.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
29.7.2010 
 
Janonen
Tätä ihmisoikeutta saa rahalla ne, joilla sitä on. Loviisassa tämä ihmisoikeus maksaa jo nyt minulle 23,5 euroa kuutiolta, Oulussa 3 euroa - toistaiseksi. Boliviassa on jo vuosikymmen sitten päästy siihen, että sadeveden kerääminen itselle on rikos. Siinä varastetaan kansainvälisen sijoitusyhtiön omistamaa tuotetta ja sanktiot on sen mukaiset. Ei mene kauaa kun sama on Suomessa, valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa. NWO etenee!
29.7.2010 
 
Väliaikaisratkoja
Kuljetettavat vedenpuhdistimet EU rahoilla EU alueille joissa syystä tai toisesta on juomavedestä pula? Siinäpä Sisulle ja Patrialle tehtävä luoda tällaiset ajoneuvot.
29.7.2010 
 
Nimimerkki
Kaikilla pitäisi olla oikeus saada puhdasta vettä ihan ilmaiseksi.
29.7.2010 
 
Nimimerkki
Juuri näin. Miten kun jostain ei sitten sitä puhdasta vettä saa, viedäänkö rauhanturvaajat paikalle puhistamaan vettä? On tuo yykookin aikansa elänyt instituutio, ei ole muuta tekemistä kuin inttää vuosikausia asiasta joka olisi korjattavissa kun tartuttaisiin toimeen...
29.7.2010 
 
Nimimerkki
Eli ihmisoikeus tarkoittaa sitä että kaikilla pitää teoriassa olla oikeus ostaa vettä kapitalistin määräämään hintaan.
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy