Pianisti Eeva Havulehto soittaa tänä iltana Maurice Ravelin konserton G-duuri Madetojan salissa Oulu Sinfonian solistina. Orkesteria johtaa Jaakko Kuusisto.
"Teokseen sisältyy virtuoosisia kohtia, mutta myös näennäisesti "helppoa" tekstiä. Esimerkiksi hidas osa on soinnillisesti hankala toteuttaa", Havulehto selvittää.
"Sointeja olenkin kovasti miettinyt vuosien varrella. En halua, että piano säädetään liian räikeäksi ja kovaksi. Täällä Oulussa pianonvirittäjä Eero Koivisto onneksi ymmärtää hyvin, mitä haen Madetojan salin Steinwaysta. Hän osaa virittää sen pehmeäksi, jolloin saan helpommin sävyjä esille."
Havulehto sanoo pitävänsä yleensäkin ranskalaisesta musiikista, ja nimenomaan sen värikkyyden takia. Ravelin G-duurikonserttoa hän on tulkinnut pari kertaa aiemmin.
"Kapellimestari Jaakko Kuusiston kanssa emme kuitenkaan ole tätä ennen esittäneet mitään yhdessä, vaikka olemme kyllä tunteneet toisemme joten kuten."
Ravelin toista pianokonserttoa, joka on kirjoitettu vasemmalle kädelle, Havulehto ei ole koskaan soittanut konsertissa.
"Vähän ole sitä näpelöinyt ja todennut, että olisi kiva kokeilla. Konsertto on täysin eri maailmasta, tumma, kun taas nyt kuultava on teos raikas, kepeä ja kuulas."
Oulun konservatoriossa pianonsoiton lehtorina työskentelevä Havulehto kertoo tulleensa Ouluun töihin puolisentoista vuotta sitten "miehen perässä". Tämä mies on Oulu Sinfonian sellisti Janne Varis.
Sitä ennen Havulehto ehti toimia kymmenen vuotta pianosoiton lehtorina Lahdessa.
Uudessa kotikaupungissaan hän on viihtynyt, vaikka Oulu oli käytännöllisesti katsoen tuntematon paikka ennen muuttoa. Myönteisimpinä puolina Havulehto mainitsee ilmapiirin sekä hienot työtoverit.
Kylmyyskin menettelee, mutta seudun "lättänyys" on ainoa asia, johon hänen on ollut vähän vaikea sopeutua Salpausselän maisemien jälkeen.
Oulu Sinfonian konsertissa Madetojan salissa tänään torstaina kello 19 kuullaan Maurice Ravelin pianokonserton lisäksi myös Sergei Prokofjevin Divertimento ja Sergei Rahmaninovin Sinfonia nro 2.