Hoi­ta­jat lää­kä­rien töihin

Oululaisilla sairaan- ja terveydenhoitajilla on edessään kiireinen vuosi. He ryhtyvät hoitamaan yhä enemmän terveysasemien päivystysvastaanotoille tulevia potilaita. Hoitajien vastuulle annetaan muun muassa flunssapotilaita, pieniä nirhaumia ja kroonisten kansansairauksien hoitoon liittyviä vuosikontrolleja.

Päivystävä terveydenhoitaja Päivi Tervahauta poisti Pentti Laakson olkapäästä tikit Rajakylän terveysasemalla eilen iltapäivällä. Hoitaja antoi miehelle myös jatko-ohjeet.
Päivystävä terveydenhoitaja Päivi Tervahauta poisti Pentti Laakson olkapäästä tikit Rajakylän terveysasemalla eilen iltapäivällä. Hoitaja antoi miehelle myös jatko-ohjeet.
Kuva: Leinonen Jukka

Oululaisilla sairaan- ja terveydenhoitajilla on edessään kiireinen vuosi. He ryhtyvät hoitamaan yhä enemmän terveysasemien päivystysvastaanotoille tulevia potilaita.

Hoitajien vastuulle annetaan muun muassa flunssapotilaita, pieniä nirhaumia ja kroonisten kansansairauksien hoitoon liittyviä vuosikontrolleja.

Esimerkiksi tukkoista flunssaa sairastavan potilaan tutkii jatkossa hoitaja. Hän voi tehdä tälle tarvittaessa esimerkiksi poskionteloiden ultraäänitutkimuksen. Terveysasemille hankittiin vuoden vaihteen tienoilla uusia tutkimuslaitteita, jotta niitä riittäisi hoitajien käyttöön.

Toimintamallin vuoksi lääkärillä jää yhä enemmän aikaa potilaalleen. Tämän toivotaan lisäävän terveyskeskuslääkärin viran houkuttelevuutta ja purevan omalta osaltaan lääkäripulaan. Lisäksi lääkärityövoiman uskotaan näin vapautuvan vaativimpiin tehtäviin, tulevaisuudessa mahdollisesti yhä enemmän vanhustenhuoltoon.

Sairaan- ja terveydenhoitajat pystyvät ammattitaitonsa puolesta hoitamaan esimerkiksi flunssapotilaita. He pitävät menettelyä haasteena, johon pystytään vastaamaan hyvin, jos alalle palkataan lisää hoitajia. Tavallista virusflunssaa potevan potilaan hoitoon ei edes tarvita lääkärin katsomista. Noin puolet terveysasemien vastaanotolle tulevista potilaista on flunssapotilaita.

Sairaan- ja terveydenhoitajien roolin korostuminen on seurausta sosiaali- ja terveystoimen tilaaja-tuottaja -mallista. Tilaaja edellyttää, että 35 prosenttia päivystysvastaanoton potilaista hoidetaan kuluvan vuoden aikana sairaan- ja terveydenhoitajien voimin.

Ilmoita asiavirheestä