Oulujoen jokilaiva m/s Sympaatti on asetettu myyntiin. Yrittäjä Kari Isohätälä sanoo, ettei hän osta uutta laivaa tilalle.
"Kaikki laivasta kiinnostuneet ostajat ovat olleet viemässä sitä muualle", Isohätälä toteaa.
Toisin sanoen laivaliikenne Oulun ja Turkansaaren välillä on loppumassa. "Harmi, kun tämä loppui", Isohätälä sanoo.
Hän on kuljettanut jokilaivallaan 5 000-6 000 matkustajaa kesässä pitkin Oulujokea vuodesta 1996 lähtien. Aluksi hän liikennöi pienemmällä m/s Picnicillä, mutta keväästä 2001 lähtien matkustajia on kuljettanut 62-paikkainen Sympaatti. Ennen Isohätälää Oulujoella liikennöi m/s Lempi 1993-1996.
Jatkossa Turkansaareen voi tilata muun muassa venematkoja. Lisäksi laivaliikenne merellä jatkuu m/s Alexandralla myös ensi kesänä. Alexandra lähtee Oulun Kauppatorin rannasta reitilleen kolmena päivänä viikossa.
Kaupungin tuki loppui
Oulujoen laivaliikenteen loppumiselle on kaksi syytä. Oulun kaupunki lopetti tukensa Sympaatille toukokuussa. Kaupunginhallitus hyväksyi tuolloin kaupunginjohtaja Kari Nenosen esityksen, ettei tukea jatketa. Nenosen esitys perustui elinkeinojohtaja Mikko Karvon ja markkinointijohtaja Jouni Kähkösen suositukseen.
Päätöstä perusteltiin sillä, että jokiliikenne oli jo vakiintunutta ja kannattavaa. Virkamiehet muistuttivat myös, etteivät Helsinki, Tampere tai Kuopio tue omia laivareittejään.
"On vähän hankala avustaa yhtä matkailualan toimijaa", Kähkönen perustelee. Hänen mukaansa kaupunki halusi olla tasapuolinen kaikkia yrittäjiä kohtaan.
Isohätälä on ihmetellyt kaupungin tuen loppumista juuri, kun Turkansaareen oli valmistunut uusi laituri. Kähkönen muistuttaa, että laiturille on kyllä muitakin käyttäjiä. "On tämä silti harmillista. Oulujokea pitäisi hyödyntää enemmän", Kähkönen tunnustaa.
14 vuotta jokiliikennettä
Reittiliikenne Oulujoella loppui jo kaupungin kieltävään tukipäätökseen viime kesänä, mutta Sympaatilla pääsi edelleen Turkansaareen, jos laivan tilasi erikseen. Nyt ainakin 14 vuotta yhtenäisesti jatkuneet jokiristeilyt ovat loppumassa kokonaan.
Toinen syy Kari Isohätälän vetäytymiseen on kiire. Miehellä on Kiimingin Capu-safarilla turisteille mönkijöitä, kanootteja, ampumarata ja ravintola. "Liika on liikaa", hän sanoo.
Sympaatin liikennöinti vaatii aikaa, sillä reitillä on matkustanut kesäisin 2 000-3 000 matkustajaa. Tilausasiakkaita on ollut lisäksi saman verran.
Isohätälä sanoo, että jokiliikenne on ollut kannattavaa, mutta vakituinen reittiliikenne vaatii ehdottomasti kaupungin tuen. "Toivon, että tilalle tulisi uusi yrittäjä, mutta hänen pitäisi lujasti tehdä töitä varsinkin, jos liikenne lakkaisi välillä muutamaksi vuodeksi."
Isohätälä harkitsee ajavansa Sympaatilla ensi kesänä tilausajoja, jos ostajaa ei löydy. "Menihän tuossa kymmenen vuotta", hän sanoo hieman haikeana.