Kolumni

Hyvää päivää kir­ves­vart­ta ja muita käyt­tö­kel­poi­sia vas­tauk­sia

Aloitteet ovat hankalia. Ihan elävässä elämässäkin, saati sitten kunnalliselämässä. Aloitteita on samaan aikaan liian paljon ja liian vähän, niiden tekeminen on liian monimutkaista, eikä vastauksiakaan näytä olevan helppo laatia.

liisa.laine@kaleva.fi

Aloitteet ovat hankalia. Ihan elävässä elämässäkin, saati sitten kunnalliselämässä. Aloitteita on samaan aikaan liian paljon ja liian vähän, niiden tekeminen on liian monimutkaista, eikä vastauksiakaan näytä olevan helppo laatia.

Viime maanantaina Oulun kaupunginvaltuustoon tuotiin - näinhän kuntalaki velvoittaa - tiedoksi valtuutettujen ja kuntalaisten aloitteita. Melkoinen lista niitä oli. Nimenomaan lista, sillä suuresta osasta ei saanut tolkkua laisinkaan, ei varsinkaan siitä, minkälaisen vastaanoton ne olivat saaneet ja oliko mitään tapahtunut.

Aloitteiden perässä nimittäin luki useimmiten vain lakonisesti, että kirje on lähetetty. Aha.

Valtuutetut murisivat aloitteidensa perään aiheesta. Edes henkilökohtaisen vastauksen saaneet eivät aina ymmärtäneet, mikä oli vastauksen sisältö. Vastaus ei joko ollut vastaus ollenkaan tai sitten se oli puuta heinää asian vierestä.

Toivottavasti kuntalaisten aloitteellisuus on kohdannut enemmän myötätuntoa.

Jotain hyvääkin nähtiin: kaikki tiedoksi tulleet aloitteet olivat sentään tältä vuosituhannelta!

Perusteellisempien vastausten puute pantiin kiireen tiliin. Virkamiehillä on muutakin tekemistä ja niin kauan kun asiat eivät etene sähköisesti, tämän parempaa on turha odottaa.

Koska virkamiesten työtaakan helpottaminen on yhteinen huolemme ja murheemme, systeemiä on helpotettava. Ehkä ratkaisu löytyisi vastaussapluunasta, jonka virkamies voisi kätevästi ruksia pois käsistään.

Siis esimerkiksi tähän tapaan:

A) Ei ole rahaa.

B) Ihan hyvä, mutta ei ole rahaa.

C) Oletko ihan tosissasi? Tähän vielä rahaa...

D) Ei voisi vähempää kiinnostaa...eikä ole rahaakaan.

Selvää ja yksinkertaista.

Ehkä aloitteen tekijä voisi jopa vastata itse itselleen. Laaditaan vain valmiiksi joku vaalikoneen tapainen kysymyspatteristo, josta lopputuloksena putkahtaa puolenkymmentä erilaista päätelmää. Luultavasti nekään eivät liittyisi millään tavoin itse asiaan, mutta sitä selvemmin aloitteen tekijä voisi itse todeta ehdotuksensa mahdottomuuden.

Käyttökelpoinen saattaisi olla myös vaalikoneiden viimeisin villitys: oma naamataulu. Sen kun lyö aloitteen perään koneeseen, selviää moni asia. Ehkä jopa se, ettei virallisten esitysten lisäksi kannata ehdotella juuri mitään muutakaan.

Valtuustossa kyseltiin myös sitä, mikä ylipäätään on aloitteiden tiedoksi tuonnin tarkoitus. Samalla voisi pohtia koko aloitteiden teon perimmäistä tarkoitusta. Niitähän on monia.

Ensinnäkin aloitteista saa hyviä lennokkeja. Kun niiden rakentelu alkaa tympäistä, voi ylijäämillä tapetoida esimerkiksi lähikuppilan takaseinän tikkakisan ajaksi. Myös päiväkodin askarteluryhmä on kiitollinen kaikesta ilmaisesta materiaalista. Tuloksia voi käydä ihailemassa taidemuseon vaihtuvissa näyttelyissä.

Turhaa puhetta, etteivätkö aloitteet edistäisi demokratiaa ja sen kunnioittamista.