Varsova Tuoreet tutkimustulokset katolisten pappien selibaattikammon lisääntymisestä ja voimistuneesta kaipuusta normaaliin perhe-elämään ovat herättäneet levottomuutta Puolan vaikutusvaltaisen katolisen kirkon johdossa.
Poznanin yliopiston sosiologian professorin Jozef Baniakin uusimpien tutkimusten mukaan 60 prosenttia puolalaisista papeista heittäisi selibaattipakon romukoppaan.
Myös tavallisten seurakuntalaisten parissa tehdyssä mielipidetiedustelussa selvä enemmistö poistaisi selibaattipakon. Yli 30 kirkon vanhoillisiin sääntöihin kyllästynyttä puolalaista sielunpaimenta ripusti liperit naulakkoon vuonna 1998. Kuutta vuotta myöhemmin määrä oli miltei kaksinkertaistunut.
Meno vain yltyi viime vuonna, kun vain kolmen hiippakunnan alueella kuutisenkymmentä luopui papinkaavustaan. Valtaosa eronneista myönsi lähtönsä pääsyyksi yksinäisyyden pelon ja kaipuun normaaliin perhe-elämään.
"Kirkon viran jättäneistä vain joka kymmenes on luopunut henkilökohtaisesta uskostaan", Baniak huomauttaa.
Professori Baniak korostaa nykyisen pappissukupolven pitävän yleisesti seksisuhteita luonnollisena asiana.
Etenkin nuoret kirkonpalvelijat katsovat, ettei Jeesus pitänyt tarpeellisena seuraajiensa täydellistä pidättäytymistä sukupuolisesta kanssakäymisestä.
Varsovalainen dominikaaniveli Tadeusz Bartos vetoaa historiaan: "Katolisessa alkukirkossa ei ollut selibaattipakkoa. Se otettiin käyttöön myöhemmin lähinnä kurinpitokeinona."
Puolan pappien voimistunut toive pääsystä normaaliin perhe-elämään on kuitenkin törmännyt paavi Benedictus XVI:n tiukkoihin sukupuoliasenteisiin.
Hän peri ne edeltäjältään ja hyvältä ystävältään puolalaiselta paavi Johannes Paavali II:lta, joka vaali tunnontarkasti vuosisataisia seksuaalisäädöksiä.
Professori Baniakin tutkimuksia pappiskaavusta luopuneiden kohtaloista on vaikeuttanut katoliseen kirkkoon pesiytynyt salailuperiaate.
"Katolinen kirkko on tuominnut työntekijöidensä lähdön synnilliseksi teoksi ja sysännyt eronneiden pappien niskaan suuria ongelmia", Baniak toteaa.
Puolan pappiskoulujen lukujärjestykseen on sisältynyt kymmeniä vuosia oppiaine, jossa on keskitytty sukupuolisten kiusausten voittamiseen.
Oppilaille on perusteltu monin eri tavoin selibaattipakon välttämättömyyttä katolisessa kirkossa. Aukottomasta valistuksesta huolimatta Puolassa tiedetään yleisesti monilla piispoilla ja papeilla olevan rakastajattaria.