Poikkeuksellisen reipas osingonjako on miellyttävä uutinen sijoittajille mutta ei välttämättä koko kansantaloudelle, jos se on merkki investointihalukkuuden hiipumisesta.
Tilinpäätöksensä keskiviikkona julkaissut Nordea on hyvä esimerkki markkinoiden suunnasta. Pankkikonserni kasvatti osakekohtaista osinkoaan viime vuodesta peräti 40 prosentilla, ja jo viime vuonna osingot nousivat selvästi. Tulos on pankin historian paras.
Samantapaista viestiä on kuulunut vähän joka puolelta. Telia-Soneran osinkoja on luonnehdittu jopa erityisen suuriksi, ja samaa linjaa vedetään muuallakin. Tulosta tekevät yhtiöt jakavat voittojaan nyt avokätisesti osinkoina.
Tavallisen piensijoittajan vaatimattomissa osakesalkuissa isotkaan osingot eivät saa aikaan vielä mitään erityistä. Toki edelleen voi ihmetellä, miksi esimerkiksi iso joukko eli lähes 20 000 Oulun Puhelimen osakkeenomistajaa ei huoli näitäkään kertyneitä melkein kahtasataa euroa osinkoja, vaan jättää sitkeästi siirtämättä paperiset osakekirjansa arvo-osuusjärjestelmään.
Suursijoittajienosakesalkuissa muutoksen suunta näkyy ja tuntuu. Viime vuonna Suomen valtio sai omista omistuksistaan ennätykselliset 1,3 miljardin euron osingot, ja tälle vuodelle voi odottaa vielä enempää.
Osuuspankkiryhmä, Sampo ja pohjoismainen Nordea ovat nyt vuoron perään lyöneet pöytään erinomaiset tulokset viime vuodelta. Osuuspankit lisäsivät palautuksia omistajajäsenille reilusti, mutta tanskalaisten käsiin siirtyvä Sampo-pankki jätti osingot kokonaan maksamatta. Nordea hyvittää muhkeilla osingoilla omistajiaan.
Pankit ovat muuttuneet jälleen rahantekokoneiksi. Asiakkaat tekevät nykyisin pankkivirkailijoiden työt itse ja vieläpä maksavat siitä hyvästä pankeille. Palvelumaksut ovat pieniä, mutta niistä kertyy yhdessä iso tulovirta pankeille. Kun joka taajamaan ja kaupunkien paraatipaikoille ulottuvaa konttoriverkkoa ei enää tarvitse entisessä laajuudessa ylläpitää, kuluista on voitu säästää, eikä isoja investointitarpeita ole.
Hyvän suhdanteen aikana pulmaksi tulee, mitä pankit rahoillaan tekevät. Tilanne on toinen niillä yrityksillä, jotka toimivat varsinaisen tuotannon parissa.
Avokätinen osingonjako on yleensä oire siitä, ettei yrityksen voittoja suunnata investointeihin tai tuotekehitykseen niin kuin olisi syytä toivoa. "Kvartaalikapitalismin" ongelma pörssiyhtiöissä on, että pikavoittojen tavoittelu saattaa ajaa toiminnan pitkäjänteisen turvaamisen ohi.
Hyvinä vuosina pitäisi varoja kyetä ohjaamaan investointeihin, jotka takaavat yrityksen menestyksen myös tulevaisuudessa. Jos näin ei tehdä, tuloksena saattaa olla ajautuminen ongelmiin hyvien aikojen päätteeksi. Uusien tuotannollisten investointien tarve Suomessa on ilmeinen, etenkin vastapainona tuotannon siirroille ulkomaille.
Vuonna 2005 osingoista ryhdyttiin perimään pääomaveroa. Silloin kiristyvän verotuksen epäiltiin hidastavan osingonmaksua, mutta nykyinen osinkoralli kertoo aivan muusta. Osinkojen kasvu ei kuitenkaan näytä innostaneen suomalaisia osakesijoittajiksi. Kotitaloudet ovat oppineen laittamaan ylimääräisiä rahojaan ennen muuta sijoitusrahastoihin. Niitä pidetään yksinkertaisina ja turvallisina kohteina.
Pörssiyhtiöiden osakkeilla tekevät kauppaa ennen muuta institutionaaliset sijoittajat. Rahan pyörityksellä taskusta toiseen on oma arvonsa rahatalouden kiertokulussa, mutta merkittävää kansantalouden kasvua ei noilla keinoilla saada aikaan.