Helsinki Miesten tupakointi on vähentynyt reippaasti. Miehistä enää neljännes polttaa päivittäin, mikä on ennätysalhainen taso. Kansanterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan viidesosa naisista polttaa joka päivä tupakkaa. Myös nuoret naiset ovat vähentäneet tupakointiaan.
Suomalaiset ovat myös muuttaneet ruokailutottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Esimerkiksi maidoksi kansalaiset valitsevat rasvattoman maidon ja ruoanvalmistukseen kasvisöljyn eläinrasvojen sijasta.
Ylipaino on yhä yleistä, naisista 41 prosenttia ja miehistä 55 prosenttia on ylipainoisia. Suomalaiset käyttävät myös paljon alkoholia, varsin harva on raitis.
Kansanterveyslaitos julkisti torstaina tutkimuksen nimeltä Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys.