Tampereella museokeskus Vapriikissa on esillä taiteilija Juice Leskisen tuotannosta ja elämästä kertova muistonäyttely. Tänään avattava näyttely on avoinna 22. huhtikuuta saakka.
Juicen muistonäyttely liittyy museokeskuksessa esillä olevaan levynkansitaidetta esittelevään näyttelyyn. Muistonäyttelyssä on levyjen ja niiden kansien lisäksi valokuvia, kitaroita, keikkajulisteita, kultalevyjä, kirjoja ja taiteilijan saamia palkintoja.
Monet Juicen levyt olivat taiteellisia kokonaisuuksia, joissa kannet ja oheismateriaali olivat tärkeässä osassa. Esimerkiksi vuonna 1974 julkaistuun Per Vers, runoilija -levyyn kuului 16-sivuinen sarjakuvavihko, jonka oli laatinut Juho K. Juntunen.