Tammi-helmikuun alun aikana Suomessa on kuollut tulipaloissa epävirallisten tietojen mukaan jo 15 ihmistä.
Palokuolemat ovat yhtä vuotta lukuunottamatta olleet tällä vuosituhannella kasvussa.
Viime vuoden loppuun mennessä Suomessa kuoli tulipaloissa 118 ihmistä, kun 2005 tulipaloissa kuoli 88 ihmistä.
Valtaosa heistä eli neljä viidestä oli miehiä.
Tulipaloja syttyy sisäministeriön pelastusosaston antamien lukujen mukaan rakennuksissa vuosittain 6 000--7 000.
Yli 95 prosenttia kuolemaan johtavista tulipaloista syttyy asuinympäristössä. Palokuolemien määrä Suomessa on huomattavan suuri suhteessa muihin Länsi-Euroopan maihin.
Suomessa myös kuolee paloissa enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa. Suurten ikäluokkien ikääntyessä palokuolemien määrän on ennustettu edelleen kasvavan. Palokuolemien määrä on Suomea korkeampi Unkarissa ja Irlannissa.