Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee mikkeliläistä miestä kymmenistä tyttöjen seksuaalisista hyväksikäytöistä. KRP:n tutkima vyyhti on edennyt syyttäjälle syyteharkintaan. Hyväksikäytön uhrien joukossa on useita pohjoissuomalaisia, sekä Oulun läänistä että jopa Lapin pohjoisosista asti.
39-vuotiaan miehen epäillään etsineen uhrinsa internetin keskustelupalstoilta ja harrastaneen seksiä heidän kanssaan tapaamisissa tai web-kameran välityksellä.
"Asianomistajia on 36, mutta tekoja on huomattavasti enemmän, sillä epäilty on ollut tekemisissä saman tytön kanssa useita kertoja", rikosylikomisario Tero Haapala kertoo.
Sitä Haapala ei halua kertoa, kuinka monta uhreista oli pohjoisesta. Osan kanssa mies harrasti seksiä netin välityksellä, osan kanssa kanssa hän sopi tapaamiset ja ajoi kaukanakin sijaitsevalle paikkakunnalle. Joissakin tapauksissa hän onnistui saamaan uhrinsa tulemaan asunnoilleen Mikkeliin tai Tampereelle.
Näissä pitkän matkan tapaamisissa mies harrasti seksiä uhriensa kanssa muun muassa ulkosalla ja uhrien kotona.
KRP uskoo miehen harrastaneen nettiseksiä ainakin 23:n alle 15-vuotiaan tytön kanssa. Henkilökohtaisesti hän ehti tavata 13 alle 16-vuotiasta tyttöä. Kuulusteluissa mies on myöntänyt yrittäneensä päästä tyttöjen kanssa sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalisen kontaktiin. Epäillyt teot sijoittuvat vuosille 2003--2006, jona aikana mies oli yhteydessä lähes sataan alaikäiseen tyttöön.
Mies poimi tyttöjen osoitteita Messenger-keskusteluverkon kuvagallerioista ja esiintyi tyttöjen kanssa viestitellessään välillä ikäistään huomattavasti nuorempana.
Hyväksikäyttösarjasta epäillyllä miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Hän oli epäiltyjen tekojen aikaan tutkijana korkeakoulussa, mistä hänet on nyt erotettu. Mies on ollut vangittuna syyskuusta lähtien.
Rikossarjan tutkinta käynnistyi viime syksynä sen jälkeen kun tuusulalaisen perheen vanhemmat ilmoittivat poliisille 11-vuotiaan tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Epäilty hyväksikäyttösarja on poikkeuksellisen laaja. Esitutkintamateriaalia on laatikoittain ja videonauhoja kuulusteluista tunteja. KRP on tutkinut esimerkiksi miehen teletunnistetietoja ja tietokoneen sisältöä.
Vyyhti tulee aikanaan esille Mikkelin käräjäoikeudessa.