Pohjois-Suomi 14.3.2010 

Verkot ja nuotat maissa, troolilaivasto satamissa


Kaleva
Kaleva
Kuluva talvi ei ole kalastajia armahtanut. Pakkanen, tuuli ja tuisku ovat myllänneet merelle sellaiset olosuhteet, että kelkat uppoavat sohjoon, eivätkä saappaanvarret enää riitä.

Perämeren pohjukassakin on nostettu pyydykset kuiville. Selkämeren jäävaippa on pitänyt jo joitakin viikkoja troolilaivaston satamissa. Tilanne heijastuu myös kalaliikkeiden tiskeille: villi merikala on vähissä.

"Luojalle kiitos, etten tänä talvena laittanut verkkoja", huokaa kalastaja Eero Väätäjä Iin Kuivaniemestä.

Väätäjä on jättänyt talvikalastuksen väliin ja keskittyy kesäkaluston remontoimiseen. "Jos suoraan sanotaan, niin katastrofaalinen tilannehan tämä on. En muista tällaista talvea", kemiläinen kalastaja Matti Syrjälä sanoo.

Nuottaustalvi meni pipariksi

Syrjälän neljäs nuottaustalvi on mennyt pipariksi. Muikkua on päässyt pyytämään vain puolenkymmentä kertaa, kun aiemmin nuottaa on uitettu jään alla reilut kaksikymmentä kertaa talvessa.

Kelkan ja raskaan reen kanssa on kuljettava kieli keskellä suuta, ettei solahda suppoon. Monien harrastajakelkkailijoidenkin meno on hyytynyt ajopelin kastumiseen.

Merellä jää on puolimetristä, mutta jään päällä on vesipatja ja kohvaa sekä kuorrutuksena kymmenien senttien lumivaippa.

"Mekin olemme ajaneet valmiiksi jäljet ja pysytelty niillä. Reitiltä ei passaa poiketa. Olosuhteet pahenevat, kun sää lämpenee ja lumi alkaa sulaa", Syrjälä selvittää, ja aikoo lopettaa nuottauksen tältä talvelta.

Kalastajaa ketuttaa, sillä muikun hinta on kohdallaan ja muikkukannatkin ovat viime vuosina voineet hyvin.

Edellistalvena tulivat kulut kuitattua ja tienestiäkin hieman tehtyä, mutta nyt menee" fifty-sixty, kuten entinen mäkihyppääjä sanoo". "Viime kesän ja syksyn saaliit ovat onneksi pelastus."

Talvikalastus on juuttunut sohjoon käytännössä kaikkialla. "Tilanne on aika lailla saman sorttinen koko maassa", Kalatalouden Keskusliiton tiedottaja Tapio Gustafsson kertoo.

Niin merellä kuin sisävesilläkin jään päälle on noussut kosolti vettä, joka on tehnyt liikkumisen hankalaksi. Pyydyksiä on nostettu maihin pitkin Suomea.

Aiheesta enemmän maanantain Kalevasta.


Kaleva 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
15.3.2010 
 
Simppu
Mitäs soopaa muka ei pääse kulkeen merellä.itsellä on verkot jään alla ,käyn viitenän päivänä viikossa kovulla, kalusto pitää olla sellainen et ei tartte tuppuroida. Nyt on kalalla oikea hinta.
15.3.2010 
 
Mikä lie
Aamu-TV tänään kertoi ja näytti nuotan vetua (tais olla rymättylä?). Kehuvat kyllä siellä miten on tullu silakkaa ja norsssia tietenki.
14.3.2010 
 
norssi
Kerroppa "sivusta seurannut" yksikin faktatieto ammattikalastajien valtiolta saamista "niin hyvistä" tuista. Minua sitte ottaa raakasti pattiin nämä sivusta seuranneet, jotka ei oo muuta varmaan tehneet ko piereskelleet akkansa takana sängyssä, mutta sieltä osaavat kyll "ottaa kantaa" joka asiaan.
14.3.2010 
 
sivusta seurannut
amattikalastajat ovat saaneet niin hyvät tuet valtiolta ettei enää viitsi lähteä kotosalta jäälle paleleen.
14.3.2010 
 
Välillä kauhusta sivusta seurannut
Appiukko on ikänsä toiminut kalastajana, eikä vielä niin lumista tai runsas jäistä talvea ole ollut että verkot ja muut pyyntikalustot olisivat rannalle jääneet. Tänäkin talvena pyynti on ollut yhtä runsasta kuin muinakin talvina. Välillä on lumimassojen kanssa joutunut kättä vääntämään, mutta verkot on aina koettu aikataulun mukaan. Siinä vasta kalastaja!
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla.
Pelin ytimessä. Janne Pesonen väläytti Ruotsi-ottelussa taitojaan, jotka hurmasivat Raksilan yleisön takavuosina. Kuhmolaislähtöinen hyökkääjä pyöräytti Suomen kavennuksen Viktor Fasthin edestä alivoimalla. Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
KiekkoJuttu 20:46 
Takaisin parrasvaloihin
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy