Venäjä on aina ollut tulevaisuuden tutkimuksen kiinnostavimpia mutta myös kaikkein vaikeimpia kohteita. Yksi monista teeman luotausyrityksistä on kirja, joka ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1993 ja käännettiin suomeksi kaksi vuotta myöhemmin. Kiinnostavaksi kirjan tekee juuri nyt sen nimi "Venäjä 2010".

Kirjan tekijöinä olivat Pulitzer-palkittu tutkija Daniel Yergin ja Venäjän historiaan erikoistunut professori Thane Gustafson. He ottivat kovan riskin määrittämällä tarkasti vuoden, jota halusivat kuvata. Vääristä arvioista kiinni jäämisen riskiä kirjoittajat tosin lievensivät esittämällä neljä erilaista kehitysvaihtoehtoa. Mutta auttoiko sekään ennustamaan oikein Venäjän nykytilan?

Ensimmäinen vaihtoehdoista oli nimeltään "Ajelehtiva laiva". Siihen ennusteeseen kuului 1990-luvulta alkaen keskusvallan ja alueiden keskinäinen kamppailu, josta syntyvää sekaannusta kiihkokansalliset voimat pyrkisivät käyttämään hyväkseen vallan ottaakseen - lopulta siinä onnistumatta.

Toinen vaihtoehto, "Kaaoksen aika", olisi kulkenut talouskriisin aiheuttamasta massatyöttömyydestä, elintarvikepulasta ja katumellakoista laajaan sekasortoon. Samaan aikaan Venäjän maantieteelliset suuralueet olisivat muodostaneet Moskovasta irrallisia autonomisia yksiköitä. Lopulta kansallismielinen liittouma olisi kuitenkin palauttanut keskuksen vallan asevoimin.

Kolmas malli vuodelle 2010 oli "Kaksipäinen kotka". Toimeenpanevana moottorina maan kehittämisessä olisi ennusteen mukaan maltillisten ja vanhoillisten liitto, joka luottaa järjestyksen voimaan markkinatalouden edistämisessä ja taloudenpidossa yleensäkin.

Neljäs vaihtoehto odotti suoranaista talousihmettä. Sellaisen kivijalkana nähtiin maan valtavat luonnonvarat, mutta myös onnistuneet talousuudistukset. Kun kasvu kohentaa kansalaisten tuloja, rajut uudistukset saavat lopulta tavallisten venäläisten tuen, ennuste oletti.

Venäjän nykytodellisuudessa on eniten aineksia kolmannesta ja neljännestä mallista. Talousihmeestä puhuminen on kuitenkin liioittelua. Talousihmeen määritelmä ei täyty vain öljyn ja maakaasun menestyksekkäälläkään viennillä. Muutakin kehitystä pitäisi olla.

Nyt tiedetään sekin, ettei suurta kaaosvaihetta ja sotilaiden väliintuloa maassa nähty. Venäjä ei päässyt hajoamaan, vaikka merkkejä sellaisista oli välillä ilmassa.

Yergin ja Gustafson siis löivät tässä harhaan mutta eivät ole olleet ainoita, jotka ovat pitäneet mahdollisena Venäjän ajautumista sekasortoon. Sellaisia kausiahan on maan historiassa ollut monia. "Maamme on suuri ja rikas, mutta siellä vallitsee epäjärjestys", todettiin Venäjän historiaa kirjanneessa Nestorin kronikassa jo vajaat tuhat vuotta sitten.

Presidenttinä ja pääministerinä toimineen Vladimir Putinin toiminnan suurin missio on Jeltsinin jälkeen ollut juuri järjestyksen palautus ja ylläpito.

Siinä Putin on onnistunut - keinoilla, jotka ovat ulkoapäin katsottuna olleet myös kyseenalaisia. Putinin linjaanhan on esimerkiksi kuulunut tärkeimpien viestinten ottaminen keskusvallan ohjailuun, vaarallisten poliittisten vastustajien eliminointi sekä poliittisen järjestelmän manipulointi muun muassa perustamalla Kremlille uskollinen valtapuolue, luomalla sille näennäiskilpailija ja sysäämällä todellinen oppositio marginaaliin lainsäädännön ja viestinten voimin.

Maan tila näyttää nyt vakaalta, mutta täysin rikkumaton kuva ei kuitenkaan ole. Maan keskuksissa Moskovassa ja Pietarissa opposition mielenosoitukset kokoavat yleensä muutamia satoja ihmisiä, mutta vain pari viikkoa sitten Kaliningradista Itämeren rannalta kuului Kremlin kannalta hätkähdyttävä uutinen. Kaupungissa järjestettiin noin 12 000 ihmisen mielenosoitus, jossa ei vaadittu vain paikallisen kuvernöörin vaan myös pääministeri Putinin eroa.

Kremlin säikähdyksestä kertoo, että se lähetti Kaliningradiin kiireen vilkkaa erityislähettilään ottamaan selvää, mistä oikein on kysymys.

Monessa muussa maassa vallanpitäjät voisivat kuitata tuollaisen mielenosoituksen normaaliksi kansalaisaktiivisuudeksi. Ei Venäjällä. Sekasorron ja hajoamisen pelko on jättiläisvaltion johtajilla aina selkäytimessä. Näinhän on myös Kiinassa. Sen lähtökohdan pohjalta Venäjän oppositiolla tulee aina olemaan tukala olo.