Ulkomaat 8.9.2010 

Varomaton joutuu pulaan basaareissa

Yleisin suomalaisia maailmalla kohtaava onnettomuus on ryöstö.
Yleisin suomalaisia maailmalla kohtaava onnettomuus on ryöstö. Kaleva
Kaleva
Yleisin suomalaisia maailmalla kohtaava onnettomuus on ryöstö.
Perustuslain mukaan kaikilla suomalaisilla on matkustusvapaus.

Jos Suomen kansalainen välttämättä haluaa mennä kriisipesäkkeisiin tai tunkea lompakkonsa takataskuun keskellä vilkkainta basaaria, ulkoministeriö voi vain kurtistella kulmiaan ja heristää sormeaan.

Yleisin suomalaisia kohtaava onnettomuus on ryöstö. Viime vuonna ministeriön tietoon tuli 1 179 varkaustapausta.

"Suomalaisilta viedään useimmiten lompakko tai passi. Edustoihin tulee eniten yhteydenottoja suosikkipaikoissa, kuten Espanjassa, Thaimaassa ja Ruotsissa", kriisi- ja avustustiimin johtaja Teemu Turunen kertoo.

Panikointi ei auta omaisuuden kadottua, vaan viisainta on kääntyä Suomen lähetystön puoleen.

Jos sinivalkoista apua ei maasta löydy, myös muut EU-maiden edustustot auttavat.


Karoliina Liimatainen 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
8.9.2010 
 
Luja luu
Multa koitettiin viedä aikanaan vyölaukku päältä. Näytän ehkä köntykseltä, mutta 34 vuotta itsepuolustulajeja auttoi. Tyyppiä nappasin käsipuolesta ja heitin komeasti ketoon rähmälleen. Toisen paviaanin kenkä heilahti ja osumaa ei tullut. Sen sijaan annoin näytteen omista potkutaidoistani. Jätkä ei kerjennyt tekemään mitään, kun kaksi potkua oli pistäny hänet istumaan kadunlaitaan polvi mäsänä. Paikallinen poliisi Epsanjassa korjasi molemmat talteen ja se siitä. syytettä ei tullut, koska toisella oli puukko mukana, ei vain kerjenny käyttämään onneksi raukka sitä, muuhun kuin vyölaukkua pölliäkseen päältäni. Poliisin kanssa juteltiinkin vain mukavia ja vaihdettiin kuulumisia. Seuraavana päivänä kävin laitoksella ja he tarjosivat kahvit ja kävin katsomassa heidän harjoituksiaan. Suomalaisen poliisinkin pitäsi ottaa mallia, ettei turhan jäykkäniskaisesti kannata töitään ottaa, varsinkin kun selvistä tapauksista kysymys. Toisen kerran minut koitettiin rullata Turkissa. Tyyppi tuli ja löi mahaan niin lujaa kuin lähti. Koska nopeasti tuleva käsi saa automaattisesti iskuun valmistumaan, en edes huomannut huonoa lyöntiä. Naureskelin, kun vääntelin jätkää solmuun siinä, etteikö parempaan pysty. Hotellin henkilökunta tuli väliin ja raahasi vartijan voimin säilöön hyökkääjän. Poliisi tervehti kunnioittavasti, kuin myös itsekin. Kyselin mitä hänele tapauksesta seuraa ja kuulemma vuosien linnatuomiohan siitä voi tulla vaikka aluksi onkin kuukausista kysymys. Takaa voi paljastua isompia rikoksia vielä. Lentoasemalla törmäsin samaiseen poliisiin ja hän vain tuli tuomaan minulle paikallista teetä matkalle. Mutta muuten etelän reissuilla joita nyt on ainakin 50 takana, ei muuta ole tapahtunutkaan. Viranomaiset ovat kaikkialla mukavia ja ihmiset. Suomessa voi suunsoitosta saada turpiin ihmiset paljon herkemmin kuin missään muissa maissa. Eniten olen huolissani ulkomailla ja Suomessa suomalaisista nuorista naisista, joista on tullut erittäin agressiivisia.
8.9.2010 
 
Nimimerkki
Eiköhän se yleisin onnettomuus kuitenkin ole känni...
8.9.2010 
 
sjt
Karoliina Liimatainen, millainen velvoite isänmaalla on tukea matkustusvapautta?
8.9.2010 
 
Nimimerkki
Sama asia jos menet vaikka Turussa basaariin. Sillä erolla, että sinivalkoiselta avun pyytäminen siellä on razistista
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy