Valo puskee luovuuden esiin
Niemestä aukeava järven selkä on tähän aikaan vuodesta karun hiljainen. Sisällä tuvassa elämää pitää vain Retku-koira. Se järjestää kaikille vieraille saman näytöksen omine temppuineen. Hetken riehumisen jälkeen Retku rauhoittuu tarkkailijan rooliin. Seppo Saraspää täytti viime toukokuussa 63 vuotta ja jäi eläkkeelle. Hän sanoo, että kirjoittaminen ei ole enää ihan pakko. "Perustulo tulee nyt eläkkeestä. Mutta en minä tietenkään kirjoittamatta voi olla. Aiheita riittää. Yleensä kevättalvi on minulle parasta aikaa. Silloin ehtii kirjoittamisen lisäksi tehdä päivännäön aikana paljon muutakin. Kaamosaikana en millään halua käyttää lyhyttä valon aikaa tässä istumiseen", Saraspää sanoo istuessaan tietokoneensa äärellä, Inarinjärvelle antavan ikkunan alla.
Saraspään tuoreimmat työt ovat Suomalaisen luontopäiväkirja ja yhdessä valokuvaaja Pertti Turusen kanssa työstetty Inarinjärvi-teos.
Ensiksi mainittu on eräänlainen mökkikirja, joka opastaa luontoharrastajaa elämysten pariin ja johon voi merkitä omia kokemuksiaan ja luonnon ilmiöitä. Viimeksi mainittu esittelee Inarinjärven, erämeren, kaikkina vuodenaikoina. Luonto on ollut, ja tulee olemaan, kirjailijan ehtymätön innoittaja. "Koko tämä minun elämänmuotoni pohjautuu siihen, että haluan olla osa luontoa. Kirjoittaminen kuuluu osana tähän elämäntapaan, se antaa ikään kuin oikeutuksen elää näin", Seppo Saraspää miettii.
Kaikki turha heitetty pois
Hän teki valintansa yli 20 vuotta sitten, kun vaihtoi poliisin työt vapaan kirjailijan ammattiin. Samalla vaihtui vakituinen kuukausipalkka epäsäännöllisiin tuloihin. Tilalle tulivat vapaus ja kiireettömyys. Kaikki turha on heitetty pois. "Tämä on minun paikkani enkä koe itseäni Ivalossa vähääkään ulkopuoliseksi", Saraspää vakuuttaa.
Inarinjärven erämaaniemessä päivät täyttyvät kirjoittamiseksi lisäksi kalastuksesta, marjastuksesta, ajoporojen kasvattamisesta, saamelaiskäsitöiden tekemisestä, ja vielä tänä talvena turistien vierailuista. "Meillä on käynyt ulkomaalaisryhmiä ajamassa poroilla. Vieraat tulevat Nellimin erämaahotellista, jossa Sinikka oli aikaisemmin töissä. Jätämme tämän homman pois ja ajamme jatkossa poroilla vain itse. Se se onkin parasta, kun lähtee muutamaksi päiväksi tunturiin poroilla ajamaan ja tulilla istumaan", Seppo Saraspää hehkuttaa.
Teatteria ja ehkä elokuvaa
Vain kirjailija tietää, kuinka pitkä matka on aiheesta valmiiksi kirjaksi. Aiheet saattavat muhia vuosikaudet ennen piirtymistä merkeiksi paperille. Itse kirjoitustyössä oikean tunnelman luominen voi vaatia päivien, ellei viikkojen hiomista. "Se on tuskaisinta, kun törmää omiin rajoihinsa. Ongelma on sama kuin haitarinsoittajalla: sävelet soivat mun sielussa, mutteivät tule pelistä ulos", Saraspää vertaa luomisen tuskaa. Saraspää on saanut kirjoistaan runsaasti hyvää palautetta.
Viimeksi kirjailija saattoi hykerrellä, vaikkei se hänen luonteeseensa taida kuuluakaan, kun hänen kirjoittamansa romaanin pohjalta Rovaniemen kaupunginteatteriin dramatisoitu teatteriesitys Leiri maailman laidalla voitti näyttämötaiteen Thalia-gaalassa vuoden esitys-palkinnon.
Rovaniemen lisäksi näytelmästä nähtiin maaliskuun alussa viisi esitystä Espoon kaupunginteatterissa. "Yllätyshän tämä teatteriprojekti oli. En ollut itse ajatellut kirjoistani tehtävän teatteria ja pelkäsin, mitä tästä tulee. Rovaniemen kaupunginteatterin esitys oli kuitenkin onnistunut, etten sanoisi aivan upea. Jos tekevät lisää, niin tehkööt. Kirjani Ansiosidonnainen on myös herättänyt mielenkiintoa", Saraspää paljastaa.
Entä nähdäänkö kirjoista joskus myös elokuvaa? "Jaa-a, eihän sitä koskaan tiedä", kirjailija sanoo salaperäisesti.
Se on kuitenkin varmaa, että uusi kirjoja Saraspäältä tulee, vaikka tahti olisikin hiipumassa. "Olen löytänyt oman suuntani. Siinä luonto luo tarinalle kehyksen, jonka ympärillä ovat ihmiset erilaisine elämänkohtaloineen. Aiheita kyllä riittää."
