Kohua herättänyt maalaus Etelä-Afrikan presidentistä Jacob Zumasta tärveltiin tiistaina. Maalauksessa Zuma esitetään Lenininä, joka poseeraa penis paljaana.
Etelä-Afrikan television mukaan kaksi miestä sotki taidegalleriassa Johannesburgissa esillä olleen maalauksen mustalla ja punaisella maalilla. Kaksikon onnistui livahtaa galleriaan siitäkin huolimatta, että sen vartiointia oli tiukennettu.
Satoja Afrikan kansalliskongressin ANC:n kannattajia osoitti tiistaina mieltään Johannesburgin keskustassa Zuman puolesta. ANC:n mukaan maalaus loukkaa presidenttiä ja puoluetta, ja merkitsee paluuta rotuerotteluun.
– Jos presidentti olisi valkoinen, tällaista ei tapahtuisi, sanoi Elizabeth Mabaso, 58.
Oikeuden oli määrä tiistaina ottaa kantaa maalauksen laillisuuteen, mutta istunto lykättiin torstaille.