Välimeren pohjukasta parin viime vuoden aikana tehdyt maakaasulöydökset ovat tuomassa alueelle aivan uudenlaista taloudellista toimeliaisuutta - ja samalla myös uusia jännitteitä.
Israelilaisen Haifan kaupungin edustalta löydetyissä Leviathanin ja Tamarin esiintymissä arvellaan olevan noin 686 miljardin kuutiometrin kaasuvarat, mikä on enemmän kuin yhdessäkään muussa 2000-luvulla tehdyssä löydöksessä koko maailmassa.
Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen arvion mukaan Gazasta Syyrian rannikolle ulottuvalla Levantin tutkimusalueella voi olla kaikkiaan jopa 3 450 miljardia kuutiometriä kaasua eli lähes yhtä paljon kuin Venäjän paljon julkisuutta saaneessa Shtokmanin esiintymässä.
Levantin esiintymien arvoa nostaa se, että kentät sijaitsevat aivan EU:n porteilla, ja itse asiassa myös EU:n alueella, sillä myös Kyproksen vesiltä on paljastunut hulppeat 280 miljardin kuutiometrin kaasuvarat.
Se miten Levantin kaasu aiotaan Eurooppaan toimittaa, on vielä auki. Kypros ja Israel ovat suunnitelleet alustavasti yhteistä merenalaista kaasuputkea, joka kulkisi Kreikan kautta EU-markkinoille.
Lue lisää maanantain Kalevasta!