Ve­nä­läis­so­ti­laan raaka ve­ri­te­ko johti mel­la­koi­hin Ar­me­nias­sa

Venäläissotilas lähti maanantaina omille teilleen ja hänen epäillään tappaneen armenialaisperheen.

Venäläissotilaan tekemäksi epäilty raaka veriteko on johtanut venäläisvastaisiin mielenosoituksiin Armeniassa.

Venäjän sotilastukikohdassa Armeniassa palvellut venäläissotilas lähti maanantaina omille teilleen ja hänen epäillään tappaneen armenialaisperheen. Verilöylyn jäljiltä löytyi hengissä vain viiltohaavoilla ollut puolivuotias vauva. Surmatun perheen kotoa löytyi sotilaan rynnäkkökivääri ja sotilassaappaat, joissa oli hänen nimensä, uutistoimisto AP kertoi tiistaina.

Venäläissotilas saatiin kiinni tämän yrittäessä siirtyä rajan yli Armeniasta Turkkiin.

Kun tieto tapahtumista levisi, armenialaiset lähtivät kadulle Gjumrin kaupungissa, missä verilöyly tapahtui. The Interpreter -verkkolehden mukaan toista päivää jatkuvat protestit voimistuivat tänään torstaina.

Satojen ihmisten väkijoukko yritti tunkeutua Venäjän konsulaattiin, jota mellakkapoliisi suojeli. Twitterissä leviävien tietojen perusteella paikalla on loukkaantunut yli kymmenen ihmistä ja suurin piirtein saman verran on pidätetty. Joidenkin tietojen mukaan mellakointi on levinnyt myös maan pääkaupunkiin Jerevaniin.

Armenia läheisissä suhteissa Venäjän kanssa, jolla on tukeva sotilaallinen ote maasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä