Ulkomaat

USA:n ulkoministeri selvittää Trumpin ja Kimin huip­pu­ta­paa­mis­ta liit­to­lai­sil­le

Ulkomaat 13.6.2018 12:43 | Päivitetty 13.6.2018 19:32
STT

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo saapui keskiviikkona Souliin selvittämään Donald Trumpin ja Pohjois-Korean Kim Jong-unin huipputapaamisen antia liittolaismaille Etelä-Korealle ja Japanille. Singaporen tapaamisessa eniten huomiota herätti Trumpin ilmoitus lopettaa Yhdysvaltain ja Etelä-Korean yhteiset sotaharjoitukset. Päätös tuli ilmeisesti yllätyksenä molempien maiden asevoimille.

Washingtoniin palannut Trump palasi asiaan vielä Twitterissä toteamalla, että Yhdysvallat "säästää omaisuuden" sotaharjoituksista luopumisella.

Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkijan Tommi Koivulan mukaan sotaharjoitusten loppuminen olisi merkittävä muutos maiden liittolaishistoriaan. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Euroopassa Yhdysvallat ei juuri harjoitellut kylmän sodan jälkeen ennen kuin uudestaan aivan viime vuosina.

- Koreassa tiivis harjoittelun historia ulottuu aina Korean sodan aseveljeyteen (1950-luvulla) saakka eikä määrätietoinen pelotteen ylläpitäminen koskaan lakannut, Koivula sanoo.

Sotilaallisen läsnäolon vähentäminen ulkomailla ja suuremman vastuun sälyttäminen turvallisuudesta liittolaisille on ollut Trumpin johdonmukainen linja vaalikampanjasta saakka. Koreassa se merkitsee irtiottoa 70-vuotisesta historiasta.

- Se säteilee aivan varmasti Japanin suuntaan ja ehkä myös Taiwaniin ja Filippiineille. Ne ovat liittolaisina vähän samassa asemassa kuin Etelä-Korea, Koivula sanoo.

Etelä pärjäisi tavallisessa sodassa

On mahdollista, että Yhdysvaltain luotettavuus liittolaisena kyseenalaistetaan laajemminkin. Koivula epäilee, ettei Washingtonissa ole täysin osattu ennustaa muiden liittolaisten reaktioita siihen, että Yhdysvallat noin vain yksipuolisesti keventää pitkää liittolaissuhdetta - ja vieläpä ilman mitään konkreettista vastapalvelusta Pohjois-Korean puolelta.

Etelä-Korean puolustuskykyä yhteisen harjoittelun lakkaaminen ei sinänsä romahduta. Koivulan mukaan yleinen arvio on, että Etelä-Korea olisi pohjoista naapuriaan vahvempi tavanomaisessa sodassa.

Pohjoisen ydinaseet tietysti keikauttavat voimasuhteet toiseen suuntaan, ja siksi Yhdysvaltain ydinaseiden suoja, niin kutsuttu ydinasesateenvarjo, on ollut tärkeä taustatuki.

Koivula yhtyykin arvioihin, joiden mukaan Singaporen julistuksen puhe ydinaseettomasta "Korean niemimaasta" pelkän Pohjois-Korean sijaan heijastelee pohjoisen halua saada ydinaseiden suoja pois etelänaapurilta.

Yhdysvalloilla oli pitkään ydinaseita myös Etelä-Korean alueella, mutta ne vedettiin pois jo 1990-luvun alussa.

"Ydinuhkaa ei enää ole"

Kiinaa Yhdysvaltain sotilaallisen läsnäolon lisääntyminen Aasiassa on huolestuttanut jo pitkään, joten sen suunnitelmiin Singaporen uudet käänteet sopivat hyvin. Trumpin ja Kim Jong-unin loppujulkilausuma noudattelee Kiinan aiempaa ehdotusta, jonka mukaan Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitäisi lopettaa sotaharjoituksensa vastasuorituksena Pohjois-Korean ydinaseohjelman jäädyttämisestä.

Presidentti Trump ihmetteli keskiviikkona kotimaansa "valemedian" arvostelua huipputapaamista kohtaan, jonka tulos oli hänen mukaansa selvä:

- Pohjois-Korean ydinuhkaa ei enää ole, hän tviittasi.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:47
Saksan maajoukkue pyytää Ruotsilta anteeksi provokatiivista juhlintaa
11:03
Naiset pääsevät vihdoin rattiin Saudi-Arabiassa – nyt naisilla on ajo-oikeus kaikissa maailman maissa
10:38
Juhannuksen vietto näyttäisi jatkuneen rauhallisena – toistaiseksi ei varmistuneita hukkumistapauksia
10:17
Oulun yliopiston tutkimus paneutui Keminmaan kirkon muumion terveyteen – Hyväosaiset kärsivät elintasosairauksista jo 1600-luvulla
9:00
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
9:00
Kuinka CIA:n agentti värvätään? Ukraina avasi pahamaineisen KGB:n arkistoa tutkijoille – näin Neuvostoliitto koulutti vakoojiaan lännen kampittamiseen Tilaajille
8:43
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
24
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
24
Politico: Trumpin nollatoleranssipolitiikka rajalla on käytännössä kuollut ja kuopattu
13
Saksan maaliin johtaneen vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja lytättiin sosiaalisessa mediassa: "Saavat jatkaa vihaamista"
13
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
10
Kaupasta vietiin olutta puukolla uhaten ja nyrkit heiluivat Oulussa juhannusaattona, myös rattijuopot työllistivät poliisia
9
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kempeleessä – puhalsi 1,8 promillen lukemat
8
Syömäsä: Kesäisen kevyttä salaattia torin ravintolaryppäässä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

132 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Johtuukohan siitä, ettei huonotuloiset ole käyneet kouluja riittävästi. Liekkö syynä ollut laiskuus, tyhmyys, asenne vai... Lue lisää...
Tuplamaisteri

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image