Yhdysvallat ei saa valmiiksi Meksikon rajalle nousevaa aitaa vuoden loppuun mennessä, kuten oli tarkoitus. Asiasta kertoi turvallisuudesta vastaava ministeri Michael Chertoff.
Runsaan tuhannen kilometrin mittaisesta kiistellystä aidasta on valmiina yli puolet. Chertoff sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa toivovansa, että presidentti George W. Bushin kauden päättyessä tammikuussa valmiina tai rakenteilla olisi yli 90 prosenttia aidasta.
Aidan valmistumista ovat hidastaneet ympäristöjärjestöjen kanteet ja maanomistajien huolenaiheet. Puolet aidasta rakennetaan yksityisomistuksessa olevalle maalle.
Aidan tarkoituksena on auttaa suitsimaan Yhdysvaltoihin suuntautuvaa laitonta siirtolaisuutta. Yhdysvaltain ja Meksikon 3 200 kilometrin mittainen raja on laittomien siirtolaisten pääreitti maahan.
Yhdysvalloissa on noin 12 miljoonaa laitonta siirtolaista, eli joka 20. työntekijä on laittomasti maassa. Maahanpyrkijöiden tiukempi valvonta ja Yhdysvaltain huono taloudellinen tilanne ovat hidastaneet ihmisvirtaa.
Rajavalvojat pidättivät viime vuonna 880 000 laittomasti maahan pyrkinyttä, kun vuotta aiemmin luku oli 1,1 miljoonaa.