Tut­ki­ja: Putinin eh­dok­kuus virhe, vaa­li­tu­los odo­tet­tu

Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijan mukaan Venäjän vaalien tulos oli – vilppiepäilyineenkin – juuri sellainen, jota on odotettu siitä asti kun Vladimir Putin k

Venäjän ulkopolitiikan asiantuntijan mukaan Venäjän vaalien tulos oli – vilppiepäilyineenkin – juuri sellainen, jota on odotettu siitä asti kun Vladimir Putin kertoi asettuvansa uudelleen ehdolle.

"Vaikka ihan aitoa oikeaakin kannatusta löytyy, niin näin korkea se ei ole. Joka tapauksessa 50 prosenttia olisi ensimmäisellä kierroksella mennyt rikki", sanoo Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith.

Putinin ehdokkuutta Smith pitää edelleen virheenä.

"Jos Putin ei olisi asettunut enää uudestaan ehdolle, hänen aikaisemmat kautensa olisi ehkä vielä niukasti voitu lukea niin, että Putin vie Venäjää koko ajan demokraattisempaan suuntaan. Vahva johtaja uskaltaa myös päästää valtaa omista käsistään."

Putinin ja istuvan presidentin Dmitri Medvedevin suhteetkin saattavat vielä viiletä.

"Pääministeriksi Medvedev joka tapauksessa nimitetään, koska Putin sen vahvisti torstai-iltana. Se lupaus täytyy pitää. Suurin kysymysmerkki on, kuinka pitkään yhteistyö toimii."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä