Tu­ris­tit odot­ti­vat tsu­na­mia ho­tel­lin katolla Cape Pan­wal­la

Raahelainen Petteri Huovinen istuskeli hotellin katolla Thaimaan Cape Panwalla tsunamivaroituksen ollessa voimassa.

Raahelainen Petteri Huovinen istuskeli hotellin katolla Thaimaan Cape Panwalla tsunamivaroituksen ollessa voimassa. Hän kertoo, että Thaimaan Phuketin pohjoisosassa sijaitsevalla Cape Panwalla ei ole minkäänlaista hätää eikä paniikkia.

”Porukka on odottavalla kannalla, ja hotellin henkilökunta katselee rannalla. Vesi ei ainakaan näytä olevan nousussa juuri nimeksikään”, puhelimitse tavoitettu Huovinen kertoo.

Matkailijoita kehotettiin keskiviikkona pysymään hotelleissa ja välttämään rannalla käymistä.

”Vesi ei varmasti nouse huoneisiin asti, jos aalto tulee. Takana on sellainen kukkula, että siellä säilyy kuivin jaloin, vaikka tulisi millainen aalto”, Huovinen sanoo.

Samassa paikassa lomaileva Marko Selin oli päivällä  tutustumassa meriakvaarioon, kun virkailija tuli hätääntyneenä kertomaan, että kaikkien tulee välittömästi poistua rakennuksesta.

"Ihmettelimme hieman pelokasta ja epäystävällistä sävyä, miten tämä kerrottiin", sähköpostitse Kalevaan yhteyttä ottanut Selin kertoo.

Selin lähti seurueineen hotelliin aikeenaan lähteä myöhemmin kaupunkiin.

"Kello 17 tuli hotellin kovaäänisistä tiedotus, että kaikkien hotelliasukkaiden tulee poistua välittömästi hotellista. Henkilökunta koputti oviin ja pyysivät heti jättämään hotellin."

Selin poistui henkilökunnan kanssa läheisen kukkulan rinteeseen. Hotellivirkailija kertoi pakenemisen syyksi ruuanlaitosta syttyneen tulipalon.

Puolen tunnin jälkeen Selin sai tiedon, että voi palata hotelliin. "Lähdimme kohti hotellia ja olimme melkein perillä, kun kaksi hotellivirkailijaa tuli vastaan ja he ilmoittivat, että emme voi mennä huoneeseemme, kun on juuri tullut tsunamivaroitus", Selin ihmettelee.

Tämän jälkeen Selin seurueineen käveli läheisen kukkulan laella sijaitsevaan ravintolaan päivälliselle. "Uutta informaatiota ei ole tullut", Selin sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä