Ulkomaat

Trump suomi tie­do­tus­ti­lai­suu­des­sa EU:n kaup­pa­po­li­tiik­kaa ja myönsi Venäjän sekaantuneen vaaleihin

Ulkomaat 7.3.2018 1:10 | Päivitetty 7.3.2018 1:13
STT

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutui ottamaan kantaa useisiin päivän polttaviin aiheisiin tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa, kun Ruotsin pääministeri Stefan Löfven oli vierailulla Washingtonissa.

Trump teki tiedotustilaisuuden alussa selväksi, ettei ole luopumassa aikeistaan asettaa kiistanalaisia tuontitulleja. Trumpin mukaan Euroopan unioni on ollut erittäin ankara yhdysvaltalaisille. Presidentin mielestä EU on tehnyt melkein mahdottomaksi sen, että yhdysvaltalaiset tekisivät bisnestä EU:n kanssa.

- Euroopan unioni ei ole kohdellut meitä hyvin. Kilpailutilanne on ollut hyvin, hyvin epäreilu, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa.

Trump on uhannut määrätä 25 ja 10 prosentin tuontitullit teräkselle ja alumiinille. Tullien ensisijainen kohde on Kiina, mutta ajatus on raivostuttanut Yhdysvaltain kauppakumppaneja ympäri maailmaa. Myös kauppasodan uhkaa on väläytelty. Esimerkiksi EU on kertonut ryhtyvänsä toimiin, jos Trump toteuttaa aikeensa. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi perjantaina, että EU suunnittelee tuontitulleja yhdysvaltalaistuotteille, esimerkiksi Harley-Davidson-moottoripyörille, bourbon-viskille sekä Levi's-farkuille.

"Venäjän sekaantuminen vaaleihin on selvää"

Tiedotustilaisuudessa Trump jopa ehkä hieman yllättäen myös sanoi, että hänen mukaansa on selvää, että Venäjä ja muut maat sekaantuivat vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Trump ei kuitenkaan tarkentanut, mistä muista maista on kyse. Hän lisäsi, ettei sekaantumisella ollut vaikutusta vaalien lopputulokseen.

Trump lupaa varmistaa, että sekaantumista ei tapahdu enää uudestaan. Hänen mukaansa sekaantumista ehkäistään voimakkaasti ja vuosien 2018 ja 2020 vaalien eteen tehdään ahkerasti töitä.

Trump uskoo Pohjois-Korean olevan vilpitön

Trump kertoi myös uskovansa ja toivovansa, että Pohjois-Korean tarjous keskustella ydinaseriisunnasta on vilpitön.

- Näemme sen pian, Trump sanoi.

Etelä- ja Pohjois-Korea aikovat pitää huippukokouksen maiden rajalla huhtikuussa. Huippukokous on määrä pitää Panmunjomissa huhtikuun lopulla.

Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea on luvannut pidättäytyä ohjus- ja ydinkokeista vuoropuhelun ajan. Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea olisi myös valmis ydinaseriisuntaan, jos turvallisuus taataan.

Trump lisäksi sanoi, että Kiina voisi tehdä enemmän, mutta on silti tehnyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

MAINOS

Kommentoi

On se ilkeä ja paha tuo EU kun se ryhtyy vastatoimiin. Eikö se ymmärrä, että ihan jenkkien parhaaksi ne terästullit olisi, ei niistä EU:n pitäisi suuttua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tramppi yrittää kääntää huomiota Venäjästä käynnistämällä kauppasodan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

51
Kekkonen poisti hakaristin Valkoisen Ruusun suurrististä, muuallakin swastika on yhä tabu – Tutkija nostaisi muinaisen symbolin arvoonsa
44
Kysyimme, mihin aikaan nurmikkoa on soveliasta leikata? – "Asiasta ei ole olemassa mitään varsinaista lakia"
25
Politico: Trumpin nollatoleranssipolitiikka rajalla on käytännössä kuollut ja kuopattu
21
Saksan maaliin johtaneen vapaapotkun aiheuttanut ruotsalaispelaaja lytättiin sosiaalisessa mediassa: "Saavat jatkaa vihaamista"
17
Kaupasta vietiin olutta puukolla uhaten ja nyrkit heiluivat Oulussa juhannusaattona, myös rattijuopot työllistivät poliisia
17
Valkoisen talon tiedottajaa ei palveltu ravintolassa Yhdysvaltojen Virginiassa – syynä Trumpin politiikan puolustaminen
15
Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ulosajossa Kempeleessä – puhalsi 1,8 promillen lukemat

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mitä ajattelet Venäjästä?

180 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

OIkeiden maksumiesten/-naisten tarina olkaa hyvät: "Verohallinnon ja Veronmaksajain keskusliiton tilastojen mukaan hyvä... Lue lisää...
Kylmää faktaa köyhil...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image