Ulkomaat

Trump ja Pohjois-Korean Kim suostuneet his­to­rial­li­seen tapaamiseen - Kim tarjoutuu lopettamaan ydinkokeet

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un aikovat tavata, kertovat Etelä-Korea ja Valkoinen talo. KUVA: HOW HWEE YOUNG / EPA
Ulkomaat 9.3.2018 2:15 | Päivitetty 9.3.2018 6:45
STT, Kaleva

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un aikovat tavata, sanovat Etelä-Korea ja Valkoinen talo.

Lisäksi Kim tarjoutuu Etelä-Korean mukaan lopettamaan maansa ydinasekokeet.

Etelä-Korean mukaan Kim esitti tapaamiskutsun, jonka Trump hyväksyi.

Johtajat tapaavat Etelä-Korean mukaan toukokuuhun mennessä. Tarkkaa paikkaa tai aikaa tapaamiselle ei ole ilmoitettu.

Kyse olisi toteutuessaan historiallisesta tapahtumasta, sillä Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajat eivät ole koskaan tavanneet toisiaan kasvokkain.

Tapaamisen tarkoituksena on saada aikaan sopu Korean niemimaan riisumisesta ydinaseista, Etelä-Korean kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Chung Eui-yong sanoi Valkoisessa talossa käytyjen keskustelujen jälkeen.

Etelä-Korean hallinnon mukaan presidentti Trump sanoi tapaavansa Kim Jong-unin toukokuuhun mennessä taatakseen pysyvän ydinaseriisunnan. KUVA: MICHAEL REYNOLDS / POOL / EPA

Pohjois-Koreassa vieraillut eteläkorealainen delegaatio on parhaillaan Washingtonissa kertomassa vierailun tuloksista.

- Kerroin presidentti Trumpille, että Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi tapaamisessamme olevansa sitoutunut ydinaseriisuntaan, Chung sanoi.

- Kim sanoi Pohjois-Korean pitäytyvän ohjus- ja ydinkokeista. Presidentti Trump sanoi tapaavansa Kim Jong-unin toukokuuhun mennessä taatakseen pysyvän ydinaseriisunnan.

Valkoisen talon mukaan Pohjois-Koreaa vastaan asetetut pakotteet pysyvät voimassa.

Japani mielissään neuvotteluilmoituksesta

Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmaisi nopeasti tyytyväisyytensä Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajien päätökseen tavata toisensa. Abe sanoi arvostavansa suuresti Pohjois-Korean päätöstä aloittaa neuvottelut ydinaseista luopumisesta.

Aben mukaan Pohjois-Korean painostamista muun muassa pakottein tulee kuitenkin jatkaa, kunnes maa ottaa selviä, konkreettisia askeleita kohti ydinaseista luopumista.

Abe sanoi myös aikovansa vierailla Yhdysvalloissa tapaamassa presidentti Trumpia. Aben mukaan vierailu saattaa toteutua jo ensi kuussa. Trump ja Abe keskustelivat Aben mukaan tapaamisesta puhelimitse.

Etelä-Korean delegaation on määrä tavata Abe ja kertoa hänelle Pohjois-Koreassa käytyjen keskustelujen kulusta sekä muista viimeisimmistä käänteistä ensi viikolla.

Japani pitää Pohjois-Korean ydinaseita merkittävänä uhkana kansalliselle turvallisuudelleen. Viime vuonna kaksi Pohjois-Korean laukaisemaa ohjusta lensi Japanin alueiden yli, mikä sai maan viranomaiset muun muassa ottamaan käyttöön kansalaisia varoittavat hälytysjärjestelmät.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Usa ei luovu korean niemimaalla olevista ydinaseistaan. Usa haluaa sotansa ja hyökkää ennemmin tai myöhemmin, touvottavasti myöhemmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajattelin ensin, että Trumpille ehdotettu rauhan Nobel oli vitsi. Enää en näin ajattele.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se PK:n setä nyt niin tyhmä ole että ydinaseistaan luopuisi. Viimeistään Ukraina todisti miten järkevää on luopua ydinaseistaan..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asian pääpointti helposti unohtuu, eli miksi Pohjois-Korea tarvitsee ydinaseen. Sitähän ei ole tarkoitettu mihinkään valloitussotaan, vaan suojaamaan maata ulkopuolisilta uhilta. Pohjois-Koreahan on ollut taloussaarrossa jo 50-luvulta lähtien, eikä rauhansopimusta Koreoiden sodan ajalta ole vieläkään allekirjoitettu. Jotta tämä homma saataisiin pois päiväjärjestyksestä ilman sotaa, niin pitäisi lähteä liikkeelle ruohonjuuritasolta, eli rauhansopimus ja suhteiden normalisointi, sitten saadaan rauha noille nurkille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti PK:aan voi luottaa tällä kerralla sillä niin monesti on pettänyt lupauksensa. Mutta hieno saavutus Trumpilta ollakseen ensimmäinen USA:n presidentti kasvotusten puheyhteydessä PK:n hallitsijan kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä lyödään viisaat päät yhteen, alkaa tapatua ja maailmaan saadaan rauha ja siitä tulee pian paratiisi. Terroritienkin haavet muuttuu maanpäällisen paratiisin myötä turhiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa lopultakin "pallopäältä" loppua fyrkat , vaikka on työläisorjat ympäri maailmaa hankkimassa valuuttaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuullepas pätäkkä ei tältä herralta lopu! Ja jos se saa kenkää niin se saa ansiosidoinnaista enemmän päivässä kun teidän suku yhteensä vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanaa jos Donald ja Kim oisivat ystäviä! Maailma tarvitsee rauhaa ja rakkautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

PK ei enää pysty tekemään ydinkokeita kun se luolakin taisi romahtaa tai sitten kokeita ei tarvita, kaikki on valmista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi tämä on vain uutismuodossa? Miksi rumppia ei hehkuteta, kun on historiallinen tapahtuma kyseessä, johon kukaan muu ei oo pystynyt kuin rumppi? Annas olla jos olisi toisin päin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei hehkuteta, koska The Chosen One, Obama, ei pystynyt siihen. Jos tuo toteutuu, niin Obaman rauhan Nobel tulisi antaa Trumpille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Hillary Clinton olisi tehnyt saman (mitä ei luultavasti ikimaailmassa olisi tapahtunut), leivottaisiin hänestä jo tulevan rauhannobelin saajaa. Trump on median ja globaalin eliitin sylkykuppi. Johan se on tullut nähtyä monet kerrat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ööö, missä muussa muodossa kuin uutismuodissa näiden uutisten pitäisi olla? Kannattaa nyt sen verran muistaa että PK on lupauksia antanut ennenkin, nii ei tässä kannata hehkutella mitään ennen kuin ydinkokeet on todistetusti lopetettu ja aseet riisuttu. Siihen on vielä pitkä matka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeat huippujohtajat kohtaavat venäläisen teen parissa ja pohjois-korelaisilla nenäliinoilla neniä niistäen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin uskomatonta ja ennenkuulumatonta. Olkaapa nyt rehellisiä, että kukaan teistä ei osannut kuvitella edes villeistä haaveissa, että Trump todellakin solmii rauhan Korean niemimaalle. Trump tekee meidän maailmalle sen mitä kukaan muu ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt nimittäin tästä seuraa maailman rauha. Minun mielestäni Trumpille tulee antaa tästä vuodesta alkaen kaikki rauhan nobelit mitä koskaan tullaan jakamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

78
Rasismitutkija Vesa Puuronen: MV-oikeudenkäynnissä punnitaan sananvapauden rajat Suomessa – Kovemmat sanktiot tarpeen
39
Uusi valvontalaitteisto Kajaanintien ja Ratakadun risteykseen – seuraa myös liikennevalojen noudattamista
30
Vain joka kolmas jatkaa suoraan lukiosta jatko-opintoihin – tukikuukausia ei haluta käyttää kakkos- tai kolmosvaihtoehtoihin
26
ICT-ala vetää Oulussa – edessä on positiivinen työvoimahaaste
19
Euroopan komissio ehdottaa liikenneverkon ydinkäytävän jatkamista pohjoiseen – mahdollistaisi unionin rahoituksen liikenteen kehittämiseen
17
Tivolilaite jumittui teknisen vian vuoksi Oulun Hietasaaressa, pelastuslaitos auttoi 14 henkilöä alas puomitikkailla
15
Juhannusviikko alkaa Oulussa ukkosen jyrinässä ja kovassa tuulessa, epävakainen sää jatkuu koko viikon

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin kaakkoisosassa kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Kainuun maakuntaan sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Kolari, Sodankylä, Pelkosenniemi ja Inari. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Enontekiö.

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

18.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image