Total: Poh­jan­me­ren kaa­su­vuo­to tukittu

Ranskalainen energiayhtiö Total kertoo tukkineensa Pohjanmeren öljynporauslautallaan syntyneen kaasuvuodon.

Ranskalainen energiayhtiö Total kertoo tukkineensa Pohjanmeren öljynporauslautallaan syntyneen kaasuvuodon. Yhtiö tukki vuodon pumppaamalla vuotavaan putkeen porausliejua.

Kaasuvuoto havaittiin maaliskuun lopulla, ja lautan lähes 240 työntekijää evakuoitiin. Totalin mukaan lautalta vuoti päivittäin 200  000 kuutiometriä kaasua. Vuoto maksoi yhtiölle satoja miljoonia euroja.

Lisäksi vuodon pelättiin johtavan räjähdykseen, joka olisi aiheuttanut suurtuhot lautalle.

Total pyysi operaatioon apua asiantuntijoilta, jotka olivat mukana tyrehdyttämässä Meksikonlahden öljykatastrofia vuonna 2010.

Öljynporauslautta sijaitsee noin 250 kilometrin päässä Skotlannin itärannikosta.

Ilmoita asiavirheestä