Tornadot ovat riepotelleet Yhdysvaltoja tuhoisasti ennenkin. Yhdysvaltojen ilmakehä- ja merentutkimusjärjestö NOAA (National Oceanic and Atmospheric Adminstration) pitää tilastoja luonnonkatastrofien tuhoista.
Tuhoisin tornado Yhdysvalloissa on vuodelta 1925, jolloin niin kutsuttu "kolmen osavaltion tornado" ("Tri-State Tornado") iski Missourin, Illinois'n ja Indianan osavaltioihin. Tornado kulki melkein 500 kilometrin matkan osavaltioiden alueilla ja sen tuulinopeudet ylittivät 420 kilometriä tunnissa. Tornado surmasi 695 ihmistä ja loukkaantuneita oli 2027.
Vuoden 1840 toukokuussa Natchez-tornado surmasi 317 ihmistä ja 109 loukkaantui Louisianan ja Mississippin osavaltioissa. Lopulliseen kuolleiden määrään ei välttämättä ole aikoinaan laskettu mukaan orjia.
Vuonna 2011 puolestaan 158 ihmistä kuoli ja yli tuhat loukkaantui Missourin osavaltion Joplinissa. Tornado kulki maata pitkin noin kolmenkymmenen kilometrin matkalla ja sen nopeimmat tuulet puhalsivat yli 320 kilometrin tuntivauhtia.
Yhdysvaltojen kymmenen tuhoisimman tornadon yhteenlaskettu kuolonuhrien määrä on NOAA:n laskujen mukaan 2400.
Oklahoman tornadossa uskotaan kuolleen ainakin 91 ihmistä.