Ulkomaat

Tanskan prinssi Henrik osasi niin äksyillä kuin puhua vietnamia – ei halunnut olla vain prinssi

Prinssi Henrik ei enää ihan viime vuosina ollut mukana edustustehtävissä. Hän ei ollut Margareetta II:n mukana viime vuonna, kun Pohjoismaiden johtajat kävivät Suomessa juhlistamassa Suomen 100-vuotisjuhlaa. Arkistokuva. KUVA: BODO MARKS
Ulkomaat 14.2.2018 9:29
Ossi Rajala

Myöhään tiistaina illalla kuollut Tanskan prinssi Henrik ei halunnut olla elinaikanaan pelkkä prinssi. Prinssi Henrik herätti aikanaan pientä kohua muun muassa ranskalaisessa Le Figaro-lehdessä sanomalla, että hän haluaisi olla mieluummin kuningas kuin prinssi. Henrik ei oikein sulattanut sitä, että kuningatar Margareetta II:n puolisona häntä ei puhuteltu kuninkaana vaan prinssinä. Margareetta II on Tanskan monarkian hallitsija.

Eri medialähteiden perusteella prinssin kiukuttelu ei aiheuttanut Tanskassa ihastusta.

Prinssi Henrik oli kuollessaan 83-vuotias. Hän oli kärsinyt keuhkoinfektiosta ja dementiasta. Tanskan kuningashuone ei ole kertonut kuolinsyytä.

Ranskalainen Henrik syntyi 11. kesäkuuta 1934 Ranskassa. Hänen alkuperäinen nimensä oli Henri Laborde de Monpezat. Nimi muuttui Henrikiksi sen jälkeen, kun hän meni prinsessa Margareetan kanssa naimisiin kesällä 1967. Pari sai kaksi poikaa, jotka syntyivät vuosina 1968 ja 1969.

Prinssi Henrik vietti Tanskan kuningashuoneen verkkosivujen mukaan viisi ensimmäistä elinvuottaan Vietnamissa, joka silloin tunnettiin Ranskan Indokiinana. Prinssi Henrikin perheellä oli liiketoimintaa alueella. Myöhemmin hän myös opiskeli Hanoissa ja Saigonissa. Opintoihin kuuluivat niin vietnamin kuin kiinan opinnot.

Ranskassa hän opiskeli lakia ja yhteiskuntatieteitä Sorbonnen yliopistossa.

Sotilaspalveluksessa Henrik oli Algeriassa 1959–1962. Hän työskenteli lisäksi Ranskan eri diplomaattitehtävissä ennen päätymistä Tanskan prinssiksi.

Tanskan kuningashuoneen mukaan Henrik oppi nopeasti tanskan kielen. Hän kirjoitti muun muassa runo- ja ruokakirjoja niin tanskaksi kuin ranskaksi. Lisäksi hän käänsi yhdessä Margareetta II:n kanssa tanskaksi Siomone de Beauvoirin teoksen "Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia".

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa lukuun ottamatta Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kuntia. Ruohikkopalojen vaara on suuri Pohjois-Lapissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

112 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietoja lennon MH17 alasampumisen tutkinnasta

Ota rauhallisemmin. Älä stressaa niin paljon, vaikka muut näkevätkin todellisuuden oman todellisuutesi peilikuvana. Kiel... Lue lisää...
Lähimmäinen

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

26.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image