Ulkomaat

Syyrian jälkipuinti: May parlamentin eteen, Yh­dys­val­loil­ta lisää Venäjä-pakotteita

Yhdysvaltojen YK-lähettiläs Nikki Haley kertoi viikonloppuna, että Yhdysvallat aikoo määrätä lisää pakotteita Venäjää vastaan. KUVA: JASON SZENES
Ulkomaat 16.4.2018 13:20
Siiri Welling

Viikonlopun aikana maailmalla on sekä kiitetty että kritisoitu Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan yhdessä Syyriaan tekemiä iskuja. Yhdysvalloissa iskua ovat kiitelleet ja kritisoineet sekä demokraatit että republikaanit. Kiittelijät ovat onnitelleet presidentti Donald Trumpia siitä, että tämä piti iskut kohdennettuina. Osa demokraatti- ja republikaaniedustajista on sitä mieltä, että Trumpin olisi pitänyt konsultoida kongressia iskujen osalta.

– Trump ei ole kuningas, hän on presidentti. Hänen pitäisi kysyä kongressilta lupaa aloittaa sota. Kuten lähettiläs Haley sanoi, he (Trump) ovat seuranneet näitä kemiallisin asein tehtyjä hyökkäyksiä kuukausia. Heillä olisi siten ollut myös aikaa pyytää kongressilta lupaa, totesi demokraattisenaattori Tim Kaine sunnuntaina.

Yhdysvallat kertoi viikonloppuna olevansa valmis uusiin iskuihin. Lisäksi maan YK:n lähettiläs Nikki Haley kertoi CBS:lle, että maa aikoo kohdistaa Venäjään uusia pakotteita, jotka astuvat voimaan maanantaina. Pakotteet kohdistuvat venäläisiin yrityksiin, joilla on yhteyksiä Syyrian presidentti Bashar al-Assadiin.

Venäjän mukaan pakotteet eivät tule aiheuttamaan Venäjälle ongelmia.

– Ne tekevät enemmän haittaa Yhdysvalloille ja Euroopan unionille, totesi Venäjän parlamentin ylähuoneen puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jevgeni Serebrennikov uutistoimisto RIA Novostille.

Tämän lisäksi Venäjän presidentti Vladimir Putin on varoittanut länsivaltioita uusista iskuista. Sen mukaan lännen johtamat uudet iskut voisivat johtaa kaaokseen kansainvälisissä suhteissa. Putin keskusteli lännen tekemistä iskuista Iranin presidentin Hassan Rouhanin kanssa viikonloppuna. Putin ja Rouhani ovat todenneet, että länsimaiden iskut ovat vaikeuttaneet poliittisen ratkaisun syntymistä Syyriassa, kerrotaan Kremlistä.

Britanniassa puolestaan pääministeri Theresa Mayn odotetaan kohtaavan tänään maanantaina parlamentin. Oppositiopuolueiden mukaan Mayn olisi pitänyt hyväksyttää ilmaisku Britannian parlamentilla. Oppositiopuolue Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbin on myös vaatinut lakimuutosta, joka vastaisuudessa estäisi hallitusta toteuttamasta iskuja ilman parlamentin hyväksyntää. Hallitus on toistaiseksi torpannut vaatimukset ja todennut, että iskut olivat oikeutettua humanitääristen syiden vuoksi. Niiden tarkoitus ei ollut puuttua Syyrian sodan kulkuun, vaan "sanoa ei barbaariselle voimankäytölle", totesi ulkoministeri Boris Johnson BBC:lle viitaten viikko sitten Syyriassa tehtyyn kaasuiskuun.

Britanniassa pääministerin ei lain mukaan tarvitse konsultoida parlamenttia ennen sotilaallisten toimien aloittamista, vaikka niin on käytännössä tehty vuodesta 2003 lähtien.

Ranskassa keskustelut ovat samansävyisiä kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Ranskan parlamentin alahuone keskustelee iskusta maanantai-iltana. Kansanedustajat lähinnä ilmaisevat näkemyksensä. Ranskassa presidentti Emmanuel Macronin valtuuttamia iskuja on kritisoinut oikeistopopulistisen Kansallinen rintama -puolueen puheenjohtaja Marine Le Pen sekä Konservatiiviset tasavaltalaiset -puolueen puheenjohtaja Laurent Wauquiez. Wauquiezin mukaan iskut ovat olleet hyödyttämiä ja Macronin pitäisi keskittyä terrorismin vastaiseen taisteluun. Le Pen puolestaan on epäillyt, että iskut voisivat vielä kääntyä Ranskan omia etuja vastaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Disponibility tarkoittaa että on käytettävissä. Esimerkiksi kun ulkoministeriön virkamies, esim. lähettiläs asetetaan disponibilitteettiin tarkoittaa se, että virkamies vapautetaan (yleensä väärinkäytöksien tai mokan vuoksi) tehtävästään ministeriön käytettäväksi muuhun tehtävään, palautetaan kotimaahan. Yleensä se tarkoittaa uran loppumista. Venäjän tapauksessahan tämä tarkoittaisi, että duuma saattaisi haluta opposition käytettäväksi palvelukseensa, mikä olisi hyvä asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

54
Oulun seudulla aamupäivällä kuuluneet ja tuntuneet pamaukset aiheuttivat Hornetit - ilmavoimien mukaan äänivallia ei rikottu liian matalalla
30
Kaavoitusvalta kuuluu valtuustolle – rakennusfirmoilla ja oululaisilla erilainen näkemys Oulun viihtyisyydestä Lukijalta
27
Terho: Kokoomuksen vastenmielinen teko ei ole riittävä syy kaataa hallitus – siniset pysyy hallituksessa
27
Tiukat pudotuspelit veivät kärppäluotsi Mannerin yöunet – ”Puhelin näyttää yleensä herätystä kolmen neljän tunnin päähän, kun menen nukkumaan”  
26
Nokian verkkoliiketoiminnassa yskimistä - tulos heikkeni alkuvuonna roimasti
26
Lasaretin suunnitelmat täsmentyivät: Rakennukset madaltuivat ja turvallisuutta korostetaan
26
Kärnä harkitsee Väyrysen valtakirjan riitauttamista – eduskunnassa tehdään selvitystyötä Väyrysen paluuoikeudesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

325 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Kai ukko aikuisena ymmärsit, että taisteluvaiheessa kenttäpapin paikka on KS:ssa tai KEK:ssa? Lue lisää...
Tosi taistelut

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image