Ulkomaat

Mainos

Syöpä nujersi Zimbabwen opposition väsymättömän johtajan Morgan Tsvangirain

Ulkomaat 14.2.2018 22:28 | Päivitetty 14.2.2018 23:11
STT

Zimbabwen oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai on kuollut. Hän kuoli syöpään 65-vuotiaana, kertoivat hänen perustamansa MDC-puolueen edustajat keskiviikkona.

Tsvangirai oli maan entisen presidentin Robert Mugaben äänekäs arvostelija ja johti Mugaben vastaisia kampanjoita vuosikausia.

Zimbabwea liki neljä vuosikymmentä kovin ottein hallinnut Mugabe syrjäytettiin marraskuussa. Taustalla oli hänen oma puolueensa Zanu-PF.

Tsvangirai sinnitteli vuosikaudet Mugaben sortohallinnon kynsissä. Hän haastoi Mugaben kerta toisensa jälkeen vaaleissa ja oli lähellä voittoa vuonna 2008. Tuolloin hän voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen, mutta luopui kisasta tukijoihinsa kohdistuneen väkivallan takia.

Maahan kätilöitiin "kansallisen yhtenäisyyden hallitus", jossa Tsvangirai pääministerinä jäi kuitenkin lopulta presidentti Mugaben varjoon. Tsvangirai sai kiitosta siitä, että hän oli valmis kompromissiin, ja suuremmilta väkivaltaisuuksilta vältyttiin. Toisaalta häntä myös kritisoitiin liiasta myöntyvyydestä.

Vuoden 2013 vaaleissa oppositio kärsi taas tappion, joskin vaaleja pidettiin yleisesti vilpillisinä.

Murhayritysten kohteena

Tsvangirai joutui maksamaan Mugaben vastustamisesta. Hänet pidätettiin lukuisia kertoja ja vuonna 2007 hänet mukiloitiin, kun poliisi hajotti hallituksen vastaisen mielenosoituksen väkivalloin. Julkisuuteen levisi tuolloin kuvia oppositiojohtajan murjotuista kasvoista.

- He eivät koskaan murra minua. Aion jatkaa taisteluani, kunnes Zimbabwe on vapaa, Tsvangirai julisti tuolloin.

Tsvangirai väitti joutuneensa murhayrityksen kohteeksi neljästi. Vuonna 1997 hänet yritettiin nakata oman toimistonsa ikkunasta ulos.

Tsvangirain pyrkimyksiä arvostettiin kansainvälisesti. Häntä pidettiin useana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon mahdollisena saajana.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

300 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

suvi linden sopeutumis eläke

Kenen rahalla ja palkkaamana Suvi matkustelee ympäri maailmaa? Ei se ilmaista ole edes entiselle ministerille. Joku maks... Lue lisää...
Kenen rahalla?

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

20.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image