Ulkomaat

Saksassa osoitettiin mieltä Erdoganin val­ta­oi­keuk­sien laajentamista vastaan

Ulkomaat 19.3.2017 2:06 | Päivitetty 19.3.2017 4:36
STT

Saksan Frankfurtissa arviolta 30 000 ihmistä osoitti viikonloppuna mieltään Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin valtaoikeuksien laajentamista vastaan. Monet mielenosoittajista myös kantoivat laittomaksi julistetun kurdien PKK-puolueen symboleja.

Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti. Yhtäkään lippua tai banderollia ei takavarikoitu, koska tilanteen haluttiin jatkuvan rauhallisena, poliisi kertoi. Poliisin mukaan paikan päältä otettiin kuitenkin kuvia mahdollisia oikeusjuttuja varten.

Turkin hallinto reagoi lauantaina järjestettyyn mielenilmaukseen sanomalla, ettei sitä voida hyväksyä. Erdoganin tiedottajan mukaan presidentti tuomitsee hyvin tiukasti sen, että mielenilmauksen annettiin jatkua.

- On mahdotonta hyväksyä, että PKK:n symboleja ja lauseita näytetään, kun samaan aikaan turkkilaiset ministerit eivät saa tavata omia kansalaisiaan, tiedottaja sanoi.

Saksan ja Turkin välit ovat olleet kireät sen jälkeen kun Saksan viranomaiset eivät päästäneet turkkilaisministereitä maahan kampanjoimaan valtaoikeuksien laajentamisen puolesta.

Valtaoikeuksista on määrä järjestää kansaäänestys ensi kuussa.

MAINOS

Kommentoi

Saksa ja EU ovat menneet liian pitkälle Turkin islamistihallinnon tukemisessa kriminalisoidessaan kurdisymbolien käytön ja vaietessaan täysin kurdien etnisestä ja kulttuurisesta vainosta Turkissa. Turkki on myös tuhonnut Unescon maailmanperintökohteita Kurdistanissa raskailla aseilla tuhotessaan kurdien asuinalueita.Kyseessä ei ole mikään vahinko, vaan asuinalueita ja maailmanperintökohteita tuhotaan järjestelmällisesti myös kaivinkoneilla. EUn ja Saksan kurdisymbolien käytön kriminalisointi on tuen osoitus kurdien etniselle vainolle ja kansanmurhalle. Saksa kielsi aivan vasta yli 30 kurdisymbolia. Sosiaalisen median toimijoille voi seurata Saksassa 50 miljoonan euron sakko, mikäli niiden kautta levitetään esim PKK-myönteisiä mielipiteitä,tunnusvärejä tai kuvia lipuista. Saksan suurin äärioikeistolainen liike on turkkilainen kurdi-ja armeenialaisvastainen Harmaat Sudet järjestö, joka on aikoinaan ollut mm. paavin murhayrityksen takana. Tätä järjestöä ei länsimaissa ole kriminalisoitu, koska se on ollut mukana NATOn likaisissa operaatioissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi ja Keminmaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

287 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

"Sairastuivat ja osasivat arvostaa yhteiskunnan apua, kun omat voimat ja rahat eivät enää riittäneet. He ovat nyt vanhoj... Lue lisää...
Vähän ontuu nyt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image