Sak­sa­lais­läh­de: Pussy Riotin jäsenet tur­vas­sa

Venäläisen Pussy Riot -aktivistiryhmän kaksi Suomessa vieraillutta jäsentä ovat turvassa, kerrotaan saksalaisesta tukiryhmästä

Venäläisen Pussy Riot -aktivistiryhmän kaksi Suomessa vieraillutta jäsentä ovat turvassa, kerrotaan saksalaisesta tukiryhmästä suomalaisille festivaalijärjestäjille. STT ei ole saanut vahvistusta tiedolle.

Maailma kylässä -festivaalin järjestelyihin osallistunut Into-Kustannuksen koordinaattori Mika Rönkkö kertoo, että jäsenten olinpaikasta ei ole vieläkään varmaa tietoa.

Venäläisen aktivistiryhmän Pussy Riotin jäsenet luultavasti pelkäävät turvallisuutensa puolesta, kertovat Maailma Kylässä festivaalin järjestäjät. Eilen Helsinkiin saapuneiden nuorten naisten piti esiintyä festivaalilla tänään PMMP-yhtyeen kanssa, mutta he eivät ilmaantuneetkaan esiintymiseen.

Kepa ry:n viestintäjohtaja Mika Railon mukaan jäsenet tapasi henkilö, jonka piti haastatella heitä tänään. Railon mukaan katoaminen ei liity juhlimiseen, vaan heille on ilmeisesti tullut huoli omasta turvallisuudestaan.

Kaksi Pussy Riotin jäsentä kärsii Venäjällä kahden vuoden vankeusrangaistusta talvella 2012 järjestetystä performanssista. Venäjän poliisi etsii tiettävästi myös muita ryhmän jäseniä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä