Ruotsissa miehiä ja naisia voidaan vuodesta 2018 määrätä suorittamaan asepalvelusta, jos puolustusvoimien käyttöön ei löydy riittävästi vapaaehtoisia.
Näin esittää selvityshenkilö Annika Nordgren Christensen, jonka mukaan velvollisuus osallistua kutsuntoihin olisi tarpeen palauttaa jo ensi heinäkuusta lähtien.
– Käytännössä tullaan etsimään henkilöt, jotka sopivat parhaiten kuhunkin tehtävään. Tarkoitus on löytää yksilö ja tietyt valmiudet, ei soveltaa jonkinlaista mies- tai naiskiintiötä tai vastaavaa, sanoi Nordgren Christensen STT:lle keskiviikkona Tukholmassa.
Esityksen mukaan sotilaallisen peruskoulutuksen suorittaisi 4 000 miestä ja naista vuonna 2018. Luku nousisi asteittain, ja olisi 8 000 vuonna 2022.
Varusmiespalvelukseen osallistuisi siis noin 4–10 prosenttia ikäluokasta, joko vapaaehtoiselta pohjalta tai määräyksestä.
– Kokemuksen mukaan vapaaehtoisesti puolustusvoimiin on hakeutunut keskimäärin 2 500 henkilöä vuosittain. Se tarkoittaa, että väkeä puuttuu 1 500, jos tarve on 4 000:lle (vuonna 2018), sanoo Nordgren Christensen.
Ruotsissa varusmiesten määrä jää joka tapauksessa selvästi Suomea pienemmäksi. Suomessa varusmiesvahvuus on keskimäärin noin 16 000 ympäri vuoden, kerrotaan Puolustusvoimista.
Karsintaa esitietolomakkeella
Vaikka Ruotsissa luovuttiin kesällä 2010 kutsunnoista ja velvollisuudesta asepalvelukseen, täysi-ikäisiksi tulleiden on pitänyt myös viime vuosien aikana täyttää esitietolomake viranomaisille.
Lomakkeella kysytään muun muassa terveydestä, koulunkäynnistä ja omista kiinnostuksenkohteista. Viime vuosina lomakkeen tietoja ei ole hyödynnetty, mutta jatkossa ne ovat apuna kutsunnoissa.
Kutsuntoihin voisi ainakin aluksi osallistua arviolta 15–20 prosenttia ikäluokasta eli noin 15 000 miestä ja naista. Nordgren Christensenin mukaan motivaatio on tärkeä tekijä rekrytoinnissa.
– (Mutta) jos volyymi kasvaa, on selvää, että on entistä vaikeampaa löytää motivoituneita, joilla on omaa kiinnostusta palvelukseen, hän sanoo.
Laajat kutsunnat historiaa
Laajamittaisista kutsunnoista Ruotsissa ei ole kovin pitkä aika. Niihin osallistui vuoteen 2006 asti selvä enemmistö miesikäluokista, noin 40 000–50 000 miestä vuosittain.
Ruotsissa varusmiespalvelusta ajettiin alas voimakkaasti 1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla. Vielä vuonna 1996 palvelukseen otettiin noin 63 prosenttia kutsuntoihin osallistuneista. Vuonna 2006 luku oli enää 26 prosenttia.
Viime aikoina Ruotsin puolustusvoimat on kamppaillut rekrytointiongelmien kanssa. Jatkuvasti palvelevia sotilaita puuttuu 800 ja ajoittain palvelevia 6 600.
Asevelvollisuusesityksen ei odoteta ratkaisevan kaikkia pulmia, mutta sen toivotaan vahvistavan maanpuolustuksen pohjaa.