Venäjän valtiollinen tietotoimisto RIA Novosti on lopettanut kaikessa hiljaisuudessa Suomen toimistonsa toukokuun puolivälissä. Toimistolla ja sen edeltäjällä APN:llä oli toimitus Suomessa useiden vuosikymmenten ajan. Syyt toimiston sulkemiseen lienevät taloudelliset, viimeiset kolme vuotta RIA Novostin Helsingin toimituksessa työskennellyt toimittaja Olga Andrianova sanoo Kalevalle.
"Tuli vain ilmoitus, että toiminta loppuu. Kyseessä on Moskovan johdon päätös. Varmaa syytä en tiedä, mutta ehkä kyse on taloudesta", Andrianova pohtii. Hän ei enää ole yhtiön palveluksessa.
RIA Novostin muu toiminta, joka ulottuu maailman eri kolkkiin, jatkuu entisellään. Novostilla on kirjeenvaihtajia kymmenissä maissa. Toiminta on laajenemassa edelleen muun muassa Arabimaihin.
Suomen lisäksi muutkaan Pohjoismaat eivät tällä hetkellä lukeudu RIA Novostin toimialueeseen. Andrianova arvelee, että Pohjoismaita koskeva tiedotus hoidetaan jatkossa kansainvälisten tietotoimistojen kautta.
"Minulla ei ole käsitystä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja miten uutisointi jatkossa järjestetään. Varmasti ne jotakin keksivät. Minusta ei ollut oikea päätös lopettaa toimintaa Suomessa. Naapurimaassa jos missä pitäisi olla toimisto", Andrianova painottaa. Andrianovan kokee tärkeäksi sen, että maasta kirjoittavalla toimittajalla on vahvat taustatiedot ja olosuhteiden tuntemus.
Esimerkiksi kun Venäjän pääministeri Mihail Fradkov saapuu ensi viikolla Suomeen, vierailua seuraa Moskovasta tuleva toimittaja. RIA Novostia on organisoitu vuosien varrella uudelleen. Vaikka se on edelleen vahvasti Venäjän valtion talutusnuorassa, sitä johdetaan nyt paljolti kuin yksityistä yritystä. Sen myötä tuottavuusvaatimuksetkin lienevät nousseet.
RIA Novostilla oli APN:n perintönä mittava omaisuus Suomessa. Enää tietotoimisto ei omaisuutta hallitse, vaan se on siirretty kaiken muun Neuvostoliiton aikana hankitun valtion omaisuuden tavoin toiselle valtiolliselle organisaatiolle.