Reu­ters: Eu­ro­maat va­rau­tu­vat Kreikan lähtöön

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta.

-
Kuva: Oliver Berg

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta.

Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin maanantaina, että jokainen maa valmistelee oman suunnitelmansa sen varalle, että Kreikka irtautuu yhteisvaluutasta.

Uutistoimiston käsiinsä saamassa asiakirjassa on myös eritelty kullekin euromaalle koituvat todennäköiset kustannukset Kreikan erosta. Kaikkein suurimpana uhkana siinä pidetään kuitenkin markkinoiden reaktiota, joka voi aiheuttaa ongelmia taas uusille euromaille.

EU-maiden johtajat kokoontuvat tänään Brysseliin pohtimaan keinoja talouskriisin taltuttamiseksi. Virallisen asialistan mukaan esillä ovat etenkin talouskasvun vauhdittamisen keinot, mutta EU-johtajat keskustelevat myös Kreikasta ja muista markkinapaineeseen joutuneista maista.

Mukana on ensi kertaa Ranskan presidentti Francois Hollande, joka on vaatinut vahvempia toimia talouskasvun edistämiseksi budjettikurisopimuksen rinnalle.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Jyrki Katainen (kok.).

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä