Ulkomaat

Presidentti Niinistö: USA:n tuoreelta puo­lus­tus­mi­nis­te­ril­tä tervehdys Suomen puo­lus­tus­voi­mil­le - "aika kova tekijä"

Puolustusministeri James Mattis tuntee Suomea jo armeijauransa ajoilta. KUVA: PHILIPP GUELLAND / EPA
Ulkomaat 17.2.2017 1:01 | Päivitetty 17.2.2017 21:03
STT, Kaleva

Presidentti Sauli Niinistö kertoo käyneensä läpi Suomen turvallisuuteen liittyviä perusasioita tapaamisessaan Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin kanssa Münchenissä. Niinistö arvioi Mattisin olleen Suomeen liittyvistä asioista aika hyvin tietoinen.

Niinistö kertoi Mattisin myös lähettäneen "kunnioittavan tervehdyksen Suomen puolustusvoimille, jonka hän näkee olevan aika kova tekijä".

Mattisin kertomaan Yhdysvaltain näkemyksistä Niinistö tuntui olevan tyytyväinen.

- Hän oli hyvin selkeä kannoissaan ja sanoisin, että kaikki mitä hän sanoi oli sellaista, mitä voi tervehtiä ihan tyytyväisenä, Niinistö kertoi suomalaistoimittajille.

Presidentti kuvaili tunnelmia Münchenissä hyvin erilaisiksi kuin aiemmin, koska ilmassa on paljon jännitteitä ja odotuksia Yhdysvaltain uuden hallinnon suhteen. Suomen osalta Niinistö ei näe vallanvaihdossa suuria mullistuksia.

- Jos puhutaan välittömästä vaikutuksesta, niin en minä näe, että siinä on mitään muuttumassa, Niinistö sanoi.

Saksan puolustusministeri varoitti murentamasta EU:ta

Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen varoittaa Yhdysvaltoja murentamasta EU:n yhtenäisyyttä. Von der Leyen sanoi puheessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa, että vahva EU ja yhtenäinen Nato ovat myös Yhdysvaltojen etu.

- Amerikkalaiset ystävämme tietävät, että heidän sävynsä Euroopan ja Naton suuntaan vaikuttaa suoraan maanosamme yhtenäisyyteen, hän sanoi.

Ministeri totesi myös, että terrorismin vastaisesta taistelusta ei saa tehdä yleistä sotaa muslimeja ja islamia vastaan. Parempi tie on hakea kumppanuutta samanmielisten muslimi- ja arabivaltioiden kanssa, hän sanoi.

- Muuten vaarana on, että kaivaudumme vain syvemmälle väkivallan ja terrorin hautaan.

Von der Leyen otti samalla kantaa myös Venäjä-suhteisiin ja totesi, ettei Yhdysvaltojen tule asettaa liittolaisiaan ja Venäjää samanarvoisiksi ja käydä liittolaisten pään yli kahdenvälisiä neuvotteluja.

MAINOS

Kommentoi

Ahaa, siis USA:n puolustusministeri tiesi, missä päin maailmaa Suomi on. Jenkit kyllä osaavat makeilemisen taidon. Mutta paras tässä uutisen annissa on Saksan Ursulan rohkea "nyrkinisku" Trumpille, että me ollaan EU:ssa ja Euroopassa ja rapakon takana pitää pysyä omissa housuissa. Sitähän jenkit eivät maaliman herraskaisina luulevina koskaan ole tajunneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole suomalainen sotilas entisellään. Jostain just luin, että nykysotilailta puuttuu mm. sisukkuus täysin. ja jos vähän persus kastuu, niin väännetään melkein itkua....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kasvatuksessa voi myös vanhemmat katsoa päästääkö lapset aina helpolla?

Ei minua koskaan kuskattu kavereille tai harrastuksiin. Itse piti fillaroida kesät talvet pitkiäkin matkoja. Lomalla kun oli tylsää ei sitä tultu sanomaan mitä leikkiä tai tehdä. Itse piti kehittää tekemistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Niinistö kertoi Mattisin myös lähettäneen "kunnioittavan tervehdyksen Suomen puolustusvoimille, jonka hän näkee olevan aika kova tekijä"." Puolustusvoimain komentajan erään sopimuksen allekirjoitukseen nähden kuulostaa aivan liian vaatimattomalta tervehdykseltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulisin, että oikeamielinen kulttuuriväki on periaatteessa tuotakin lausuntoa vastaan. Pitää luopua vaikka tuliaseista seuraavaksi. Tai kypäröistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen armeija sai korkealta taholta kehuja. Vahva puolustus on rauhan paras tae juuri nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaksi asiaa on niin täydellisen varmoja kuin se vain olla ja voi. Suomi ei tule olemaan koskaan tämän maailman historiassa Naton jäsen vaikka mitä tehtäisiin. Se on ohi nyt. Trump tekee Putinin kanssa aivan kohta aidon rauhan ja välittömästi sen jälkeen Yhdysvaltain joukot poistuvat Euroopasta.

Toinen yhtä varma asia on se, että EU hajoaa. Tämän vuoden 2017 jälkeen kukaan ei tule väittämään toisin. Euroopan kansat eivät halua olla mukana tuossa epädemokraattisessa möhkäleessä joka sanelee miten meidän tulee elää ja olla. Vaan se on ohi nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

IS:n mukaan hän sanoi: "Yritin ne hänelle ytimekkäästi selventää."
Ytimekkäästi? Tuollainen jahkailija?
"Asiahan on ehdottomasti niin, mutta toisaalta, saattaa se olla näinkin." Tätähän se Sätkän "ytimekkyys" on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

35
Laulu raikasi, raketit paukkuivat ja soihdut savusivat – oululaisfanit juhlivat Kärppien Suomen mestaruutta läpi yön
17
Kärpät vei mestaruuden Tapparan nenän edestä – Hakametsä hiljeni oululaisjoukkueen juhliessa
13
Oulun seudulla aamupäivällä kuuluneet ja tuntuneet pamaukset aiheuttivat Hornetit - ilmavoimien mukaan äänivallia ei rikottu liian matalalla
9
Sotesta saa ainakin pienissä oppositioryhmissä päättää itse – Kd:n edustajat voivat äänestää eri tavoin
8
Kärppäkapteeni Lasse Kukkonen ei ole maajoukkueen käytettävissä – ”Nyt on aika maksaa takaisin vaimolle ja tytöille”
7
Vihapuheilmoitusten määrä kasvanut – Oulun poliisin tutkintaan tullut solvaavia Facebook-kirjoituksia
5
Keskusta uudistaisi koulujärjestelmän – nuorille tulevaisuuskutsunnat, esikoulu ja kaksi ensimmäistä luokkaa yhdeksi kokonaisuudeksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

283 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Päinvastoin. Minä ymmärrän hyvin, että lapsi saattaa häiriintyä, jos hän kuulee 3-vuotiaasta asti sotajuttuja. Lue lisää...
Vuotta viis

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

27.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image